keskiviikko 31. elokuuta 2016

Edith Södergran Dikter ja Katri Vala Kaukainen puutarha

Nyt elokuussa on tullut luettua aika vähän ja blogattua vielä vähemmän. En tiedä, johtuuko se liian monen klassikon lukemisesta, lomamatkasta tai kiireestä, mutta viime aikoina en ole jaksanut keskittyä mihinkään pitkiin kertomuksiin. Varsinkin Hurskaan kurjuuden jälkeen ei tehnyt mieli tarttua mihinkään vakavaan kirjaan, koska se oli jotenkin niin masentava. Olen lueskellut oman alan artikkeleja ja fanifiktioita, mutta kokonaisiin teoksiin en ole jaksanut tarttua. Tosin fanifiktio on yllättävän koukuttavaa, joten en voi väittää, että en olisi pitänyt lukemastani. 

Elokuun aikana olen kuitenkin saanut lueetua kaksi runoteosta, Katri Valan Kaukaisen puutarhan ja Edith Södergranin Dikter. Runoteokset ovat siitä ihania, että niistä voi lukea muutaman runon silloin tällöin ja huoletta jättää sitten muutamaksi päiväksi lepäämään. En ole aikaisemmin lukenut näiden runoilijoiden tuotoksia, mutta Södergranin rakastuin heti ensimmäisen runon aikana ja Valaltakaan ei tarvinnut lukea montaa runoa, ennen kuin ihastuin häneen.

Molemmilla on ihania suomalaisen kesän ja ensimmäisten syyspäivien kuvauksia, jotka ovat sopineet hienosti elokuun pimeneviin iltoihin. Hyvänä esimerkkinä tästä on Katri Valan Syyskesän yöt, joka voisi kertoa vaikka tästä illasta.
Näinä syyskesän öinä,
jolloin pimeys lainehtii talojen ympärillä 
kuin musta meri
ja ikkunoista pyrähtelee lamppuja kohden 
kalpeita perhosia,
näinä öinä
muistelen kesän palavia päiviä.

Suomen luonto hehkuu kauniine metsineen, kukkineen, järvineen ja muine vesistöineen heidän runoissaan.
Jag var allena på solig strand
vid skogens blekblå sjö, 
på himlen flöt ett enda moln
och på vattnet en enda ö.
Den mogna sommarens sötma dröp
i pärlor från varje träd
och i mitt öppnande hjärta rann 
en liten droppe ned. (Södergran Skogssjön)

Kuten runoista käy ilmi, Södergran ja Vala olivat molemmat suomalaisen lyriikan ensimmäisiä modernisteja eli he kirjoittivat vapaarytmisiä runoja ilman loppusointuja. Runojen aiheetkin oli moderneja, sillä monet niistä käsittelevät naiseutta ja rakkautta uudesta ja tuoreesta näkökulmasta, Molemmissa kokoelmissa pidinkin eniten juuri näistä runoista, vaikka luonnonkuvaukset ovatkin todella kauniita. 

Katri Valan runoista pisin eniten runosta Ero.
Päätimme unohtaa rakkautemme,
päätimme kulkea eri teitä
toisiamme muistamatta.

Mikä mieletön päätös se oli!
Ikäänkuin katkaistun oksan jälki
koskaan voisi umpeutua näkymättömiin puussa!

Nauraen ja kalvennein kasvoin
raastoimme rakkautemme punaista liljaa
ja murskasimme hehkuvat terälehdet
jalkaimme alle.

Mutta punainen lilja ei tahtonut kuolla.
Sen elämänvoima oli hirveä nähdä.
Murskattunakin värisi ja hehkui jokainen lehti
ja katkotut oksat kohosivat taivaita kohti
äänettöminä hätähuutoina.
Vastasatanut lumi punastui pisaroivasta hurmeesta,
ja ilmaan nousi verinen huuru.

Sen lävitse yhtyivät katseemme
kuin kahden murhaajan,
ja me käännyimme pois
kauhistuen toistemme silmiä.Päätimme unohtaa rakkautemme,
päätimme kulkea eri teitä
toisiamme muistamatta.

Mikä mieletön päätös se oli!
Ikäänkuin katkaistun oksan jälki
koskaan voisi umpeutua näkymättömiin puussa!

Nauraen ja kalvennein kasvoin
raastoimme rakkautemme punaista liljaa
ja murskasimme hehkuvat terälehdet
jalkaimme alle.

Mutta punainen lilja ei tahtonut kuolla.
Sen elämänvoima oli hirveä nähdä.
Murskattunakin värisi ja hehkui jokainen lehti
ja katkotut oksat kohosivat taivaita kohti
äänettöminä hätähuutoina.
Vastasatanut lumi punastui pisaroivasta hurmeesta,
ja ilmaan nousi verinen huuru.

Sen lävitse yhtyivät katseemme
kuin kahden murhaajan,
ja me käännyimme pois
kauhistuen toistemme silmiä.

Mielenkiintoinen yhteensattuma oli se, että Södergranilla on samanniminen runo Avsked. 
Egensinnigt och kallt blev mitt hjärta
sen jag började längta efter dina smekningar.
Mina systrar hava ännu icke märkt
att jag icke mera ser på dem...
Jag talar aldrig mer med någon...
Jag vet ej huru ofta
jag kysser den lilla kattungen som sover vid mitt bröst.
Gärna ville jag hava en smula ledsamt,
men mitt hjärta är lyckligt och skrattar åt allt.

Mina systrar, jag gör, vad jag aldrig har velat,
mina systrar, hållen mig tillbaka -
jag vill icke gå bort från eder.
När jag sluter mina ögon, står han framför mig,
jag har många tankar för honom och inga för alla de andra.
- - - - - - - - - - - - - - - - - -
Mitt liv har blivit hotfullt som en ovädershimmel,
mitt liv har blivit falskt som ett speglande vatten,
mitt liv går på en lina högt uppe i luften:
jag vågar icke se det.
Alla önskningar, jag hade i går,
sloka som de lägsta bladen på palmens stjälk,
alla böner, jag sände i går,
äro överflödiga och obesvarade.
Alla mina ord har jag tagit tillbaka,
och allt vad jag ägde har jag skänkt åt de fattiga,
som önskade mig lycka.
När jag riktigt tänker,
har jag ingenting kvar utav mig själv än mitt svarta hår,
mina två långa flätor, som glida som ormar.
Mina läppar hava blivit glödande kol,
jag minns ej mer, när de började brinna...
Förfärlig var den stora branden som lade min ungdom i aska.
Ack, det oundvikliga skall ske som ett svärdshugg -
jag går utan avsked och obemärkt,
jag går helt och kommer aldrig åter. 

En oikein osaa päättää, kummasta pidän enemmän. Kummasta sinä pidät enemmän?

lauantai 13. elokuuta 2016

F. E. Sillanpää Hurskas kurjuus

Alun perin ajattelin lukea Sillanpään Hurskaan kurjuuden täyttääkseni lukuhaasteen kohdan "Nobel-voittajan kirjoittama kirja", sillä onhan Sillanpää Suomen ainoa Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja. Huomasin kuitenkin, että saan sillä täytettyä hienosti kohdan "kirjassa on myrsky". Kirjassa on ihan oikea myrsky Jussin ollessa poikasena paimenessa, joka pelästyttää hänet pahanpäiväisesti, mutta teoksessa riehuu myös toisenlainen myrsky: "vanhan Juhan loppu sattui myrskyn ollessa parhaimmillaan Suomessa ja muunkin ihmiskunnan vielä kiihkeästi yrittäessä arvata, mikä se onni on, jota se näin vaikeasti tavoittelee".

Hurskas kurjuus kertoo Suomen historiasta 1860-luvulta sisällissotaan asti seuraten Toivolan Jussin, Juhan, Jannen, kirkonkirjojen mukaan Johan Abraham Benjaminpojan, elämää. Toivolan Jussi syntyy talonpojan ja hänen kolmannen vaimonsa Maijan ainoana poikana, mutta hänen isänsä juo ja haaskaa rahansa ja omaisuutensa niin, että hänen kuollessaan Maija ja Jussi joutuvat lähtemään kerjuulle. Maijan ja Jussin ei tarvitse kuitenkaan yksin taivaltaa matkaa, sillä suurten nälkävuosien aikaan kerjäläisiä on paljon liikkeellä, ja moni kuolee matkalle. Maija ja Jussi pääsee Maijan rikkaan veljen luo, mutta Maija kuolee pian sen jälkeen. Sukulaisten luona Jussia kohdellaan kuin renkiä, ja erään väärinkäsityksen takia hänet ajetaan sieltä pois. Sen jälkeen Jussi, joka on jo aikuinen, alkaa metsätöihin ja lopulta päätyy rengiksi. Renginä olleessaan Juha aloittaa suhteen Riina-piikaan, ja he menevät naimisiin Riinan  uskoteltua olevansa raskaanaa Juhalle (lapsi on toisen miehen, talon perillisen). He saavat oman torpan, jota alkavat hoitaa laiskanpuoleisesti. Vaimo ja osa lapsista kuolee, ja Juha innostuu vähitellen työväenasiasta ja lopulta osallistuu kapinaan. Teoksen ensimmäisellä ja viimeisellä sivulla kuvataan, miten valkoiset ampuvat hänet kuopan reunalla muutamien muiden punavankien kanssa. 

Jussin/Juhan elämä on täynnä puutetta ruoasta, lämmöstä ja rakkaudesta, ja kärsimys seuraa jatkuvaasti hänen kannoillaan. Moniakaan ilon tai ylpeyden aiheita hänen elämästään ei löydy. Jotenkin voisi kuvitella, että tällaisia kohtaloita oli tuohon aikaan lukuisia. Kirja ei ole mikään hyvän mielen kirja, mutta Sillanpää kuvaa kaikkia henkilöitä lämmöllä ja ymmärryksellä. Sillanpää kuvailee paikkoja ja tapahtumia niin elävästi, että välillä lukiessa tuntuu kuin voisi siirtyä tuohon aikakauteen, vaikka Sillanpää ei teekään siitä mitenkään houkuttelevaa aikamatkaa.