Vilja-Tuulia Huotarinen Valoa, valoa, valoa

Ihastuin viime vuonna Vilja-Tuulia Huotarisen runoteokseen Sakset kädessä ei saa juosta, ja siksi päätin tarttua hänen Finlandia-palkittuun nuortenromaaniin Valoa, valoa, valoa. Ajattelin, että vuoden pimeimpänä aikana olisi mukava lukea jotain valoisaa, mutta tässä teoksessa valonpilkahdukset olivat aika harvassa. 

Valoa,valoa, valoa kertoo kahden 14-vuotiaan tytön, Mimin ja Mariian, kesästä vuonna 1986. Molemmat tytöt tulevat "ongelmaperheistä": Mariian perhe kärsii äidin mielenterveysongelmien takia, ja Mimi asuu isoäitinsä ja tätinsä kanssa, koska hänen äitinsä on kuollut ja hänen isänsä on kiireinen. Tytöt ystävystyvät ja rakastuvat, ja pienen hetken heidän suhteensa tuo onnea molemmille, mutta vähitellen suhdetta alkavat varjostaa tyttöjen ongelmat, ja mukaan tulevat viiltely, itsemurha-ajatukset ja vaaralliset leikit. Tätä kaikkea varjostaa lisäksi Tsernobylin ydinonnettoumuuden seuraukset. Elämä tuntuu olevan täynnä uhkaavia pilviä, joille nuoret eivät voi mitään.

Ymmärrän kuitenkin hyvin, miksi teos on saanut Finlandia Junior -palkinnon. Koko teos on kielellistä ilotulista, jota on miellyttävä lukea. Huotarinen on uskomattoman taitava sanankäyttäjä ja tarinankertoja. Tyttöjen tarina tempaa mukaansa niin, että välillä on pysähdyttävä haukkomaan henkeään. Hengähdystaukoja tarjoavat onneksi hetket, jolloin kertoja puhuttelee lukijoita antaakseen vinkkejä tarinan tulkintaan tai kertoo, minkälaisia vinkkejä on saanut kirjoittajakursseilta ja kirjoittajan oppaista. Kehyskertomuksena kulkee tarina siitä, että Mariia aikuisena muistelee tätä kesää ja Mimiä ja kirjoittaa muistelmansa ylös.

Edellisessä luvussa tapahtui kamalan paljon. 

Joten olen päättänyt että tämä on hyvin lyhyt luku.

Jos ette jaksa lukea näin surullista tarinaa te voitte ajatella sotakriisivalokuvaajan sanoja:

Minun tarvitsee vain vierailla paikan päällä. Mutta he asuvat siellä.

Tämä on Salaisen Sisareni tarina.

Hän ei ole henkilöhahmo vaan hän oli oikea ihminen.

Me muut olemme tarinan lukijoita.

Teos leikittelee tekijyydellä ja lukijuudella, ja minun mielestäni se on sekä teemansa että muotonsa puolesta haastava teos. Valoa, valoa, valoa on vaikuttava lukukokemus, mutta se ei todellakaan päästä lukijaa helpolla. 

Vilja-Tuulia Huotarinen Sakset kädessä ei saa juosta

En ole pitkään aikaan lukenut kokonaista runokokoelmaa, mutta eräs tuttavani suositteli Vilja-Tuulia Huotarisen runoja, ja sain käsiini Sakset kädessä ei saa juosta. Oikeastaan runojen luku olikin ihan hyvä vaihtoehto kiireiseen syksyyn, sillä runoteoksesta voi lukea vaikkapa vain runon päivässä, tai välillä voi lukea useamman runon päivässä ja sitten pitää useamman välipäivän ilman että unohtaa juonen.

Runoteos kuvaa nuoren naisen elämää monelta taholta, mutta keskeiseksi teemaksi tuntuu nousevan naisen erilaisuus: hän kokee, että hän ei pysty täyttämään yhteiskunnan nuorille naisille asettamia odotuksia ja normeja. Ja teini-iässähän kamalinta on olla erilainen, erottua joukosta, sillä silloin tulee helposti kiusatuksi.

Leiman saa, se on huulipunan jälki,
Minua sanotaan huoraksi kun suutelen suinpäin
että maailma tekisi samoin minulle.

Monet runot ovat täynnä angstia ja jopa kuoleman kaipuuta. Runojen sanoma kuitenkin tuntuu olevan, että vika ei ole naisessa vaan ympäröivässä yhteiskunnassa. (Tietysti kyse voi olla minun tulkinnastani. ;) )

Tytöt ovat tehneet katsomon hankeen
enkelinkuvia, lunta ne ovat,
sillä peli on menetetty.
              Säännöistä tuli sellaiset,
että vain voittajat osuvat oikeaan,

Mutta on joukossa myös positiivisempia sävyjä, kun käsitellään rakastumista ja ystävyyttä. Lisäksi minä olin näkevinäni joissain runoissa toivoa siitä, että maailmaa ja sääntöjä voisi ehkä muuttaa, että jokainen voisi kulkea omaa polkuaan.

Selviän hengissä, putoan jalat edellä
maan pinnalle ja kävelen pois. Nikama nikamalta
murskautuu maa poluksi ja joku sanoo:
Tuolla kävelee nainen joka tietää mitä tahtoo.


Minä tykkäsin runokokoelmasta, ja suosittelen sitä nuorille ja oikeastaan kaikenikäisille naisille.