Minna Canth Työmiehen vaimo

Olen lukenut Minna Canthin Työmiehen vaimon lukioikäisenä. Minna Canthin päivän ja P. S. Rakastan kirjoja -blogin innoittamana tartuin uudestaan tähän suomalaiseen klassikkoon. Oli jännä sattuma, että luin tämän heti luettuani Ibsenin Nukkekodin ja näitä näytelmiä tuli tahtomattaankin vertailtua. Niissä oli jotain samaa; onhan ne samalta aikakaudelta, molemmat ovat näytelmiä, ja molemmat käsittelevät naisen asemaa yhteiskunnassa, Lisäksi olen jostain lukenut, että Ibsenin Nukkekoti olisi innoittanut Canthia kirjoittamaan naisasiaa käsitteleviä näytelmiä. Näytelmissä on kyllä myöskin eroja: Nukkekoti kuvaa porvarisperheen ja Työmiehen vaimo nimensä mukaisesti työväenluokan ongelmia.

Kuvittelen, että Työmiehen vaimon juoni on monille tuttu, mutta tässä kuitenkin lyhyt kertaus. Näytelmän alussa Johanna ja Risto menevät naimisiin. Jo hääpäivänä Johanna saa tietää, että Risto on mennyt hänen kanssaan naimisiin rahasta ja että Ristolla on ollut suhde mustalaistyttö Kertun/Homsantuun kanssa. Tapaamme pariskunnan uudestaan vuoden päästä, jolloin heille on syntynyt lapsi. Kaikki Johannan tienaamat rahat menevät Riston juomiseen, ja sekä Johanna että lapsi elävät nälässä, koska naisilla ei ole oikeutta omaan omaisuuteen. Kaiken kukkuraksi Risto vielä jättää Johannan ja palaa Homsantuun kanssa yhteen. 

Mielestäni näytelmä kuvaa hyvin naisen asemaa yhteiskunnassa: nainen ei voi päättää mistään itse, ja sekä maallinen että hengellinen valta puolustavat miehen ylivaltaa. Risto uhkaa Johannaa poliiseilla, kun Johanna ei halua luopua viimeisistä penneistään, Häävieraat siteeraavat vihkikaavaa Johannan epäröidessä saatuaan tietää totuuden miehestään:

Näinkö sinä miehesi tahdolle alammainen olet? Näinkö häntä miehenäsi ja herranasi kunnioitat?

Emmekö kaikki olleet tässä todistajana äsken, kun sinut Riston haltuun annettiin, ollaksesi häneen elinkautesi sidottuna?

Rukoile anteeksi mieheltäsi ja pyydä häntä kärsimään heikkouttasi, muistaen, että hän on vahvemmalla luonnolla ja suuremmalla viisaudella varustettuna.

Ja että minun tulee vaimoa parhaakseni hallita.

Myös yhteisö puolustaa voimakkasti miehen ylemmyyttä. Uskonto, lait ja yhteisön normit kahlitsevat naisen niin tiukasti, että hänellä ei voi olla mitään omaa elämää tai päätäntävaltaa oman elämänsä suhteen. 

Näytelmä herätti aikanaan suuria tunteita, ja Canth kohtasi kovaa kritiikkiä, koska hän kuvasi realistisesti yhteiskunnan ongelmia, epäsiveellistä käytöstä ja  asioita, joista naisilla ei olisi pitänyt olla mitään mielipiteitä. Työmiehen vaimon yhteydessä on puhuttu jopa kirjasodasta. Näytelmä vaikuttaa edelleen tunteisiin, ja minua raivostutti Riston käytös sekä Johannaa että Homsantuuta kohtaaan, maailman epäoikeudenmukaisuus ja tekopyhät hurskastelijat, jotka hehkuttivat miehen paremmuutta, vaikka kuka tahansa näki, että Johanna on moraalisesti ja älyllisesti ylempänä Ristoa. Nykynaisena saa olla kiitollinen edellisille sukupolville, jotka ovat taistelleet naisten oikeuksien puolesta.

Tykkäsin siis naisen aseman kuvauksesta, mutta muut teoksen ansiot jäävät aika vähäisiksi. Henkilöhahmot ovat karikatyyrimäisiä, pääosissa madonna, huora ja juoppo, ja sen takia heihin ei pysty samaistumaan, Juonen kehittely on aika alkeellista. Vuorosanat ovat kuitenkin aika nasevia, ja jotkut niistä ovat jääneet elämään. Näytelmä kannattaa lukea tai katsoa, koska se on suomalainen klassikko ja kertoo menneistä ajoista koskettavasti, mutta kirja ei kuulu suosikkeihini.

Henrik Ibsen Nukkekoti

Luen harvoin näytelmiä, sillä pidän enemmän proosasta, sillä siinä pääsee paremmin sisälle henkilöiden mieleen. Näytelmissähän yleensä on vain vuorosanat ja jonkinlaisia viitteitä siitä, miten sitä pitäisi/voisi esittää näyttämöllä. Kirjahaasteen innoittamana tartuin Ibsenin ehkä kuuluisimpaan näytelmään eli Nukkekotiin. Nukkekoti oli muuten tosi nopea luettava, joten ehkä kiireisinä aikoina kannattaisi lukea näytelmiä. Mutta uskon, että olisin nauttinut Nukkekodista enemmän romaanina, sillä olisi ollut mielenkiintoista päästä Noran ja muidenkin henkilöiden päiden sisälle, ja tietää, mitä he oikeasti ajattelevat.

Nukkekotia, joka julkaistiin 1879, pidetään usein merkittävänä naisen asemaa kuvaavana teoksena, joka on edistänyt naisasialiikkeettä ja sukupuolten tasa-arvoa. Teos kuvaa hyvin sitä, miten naisella ei ollut oikeutta päättää omasta elämästään: naisella ei ollut omaa omaisuutta, ei juurikaan mahdollisuuksia ansaita rahaa tai päättää rahan käytöstä, nainen oli suljettu omaan kotiinsa kuin lintu kultaiseen häkkiinsä, naisten koulutus oli vähäistä, eivätkä he tienneet paljoakaan yhteiskunnasta tai sen toiminnasta, eikä naisilla ollut oikeutta muuttaa yhteiskuntaa niin, että se sopisi molemmille sukupuolille. Ainoa, mitä naiset voivat tehdä, oli mennä naimisiin, hankkia lapsia ja leikkiä kotia. Pieni kärjistys sallittaneen?

Nukkekoti kertoo Norasta ja hänen miehestään Torvaldista. Noran pankinjohtajamies, Torvald, kohtelee Noraa kuin lasta: Torvald määrää, miten Noran pitää pukeutua ja käyttäytyä, mitä hän saa syödä, tehdä ja sanoa, ja Torvald kutsuu Noraa milloin leivoseksi, milloin oravaksi tai joksikin muuksi eläimeksi. (Itse asiassa Torvaldista tuli mieleen Fifty Shades of Greyn Christian, joten ehkä aika ei olekaan ajanut tämän näytelmän ohi.) Nora vaikuttaa alussa hyvin tyytyväiseltä tähän järjestelyyn, ja hän turvautuu mielellään miehensä apuun ja neuvoihin, vaikka syökin tältä salaa karkkeja. Vähitellen paljastuu, että Nora on salannut muutakin mieheltään kuin makeanhimonsa ja syyllistynyt rikokseen. Tosin Nora ei tiennyt syyllistyvänsä rikokseen, sillä hänen käsityksensä oikeasta ja väärästä on hyvin erilainen kuin ympäröivän patriarkaattisen yhteiskunnan. Tietysti salaisuus paljastuu, ja molemmat aviopuolisot joutuvat huomaamaan, että he eivät tunne toisiaan ja että heidän kuvitelmansa toisistaan ja avioliitostaan ovat vain kuvitelmaa vailla todellisuuspohjaa.

Vaikka teos kuvaa hienosti naisen heikkoa asemaa 1800-luvun lopussa, 2010-luvun feministinä on hiukan hankala nähdä teosta naisasiaa edistävänä, sen verta paljon aika on ajanut sen ohi, ja melko hampaatonta on Ibsenin kritiikkki myös omaan aikalaiseensa Minna Canthiin verrattuna. Pääsyy siihen, että teosta ei voi nähdä kovin naisasiaa edistävänä on se, että päähenkilö Nora on ärsyttävän lapsellinen ja yksinkertainen, ja loppuratkaisukaan ei ole kovin naisia mairitteleva. Näytelmä tuntuu vahvistavan ajatusta, että naiset ovat kuin lapsia ja tarvitsevat holhoojaa. Sen verta älyvapaata Niran toiminta on suurimman osan ajasta. Itse asiassa en pitänyt yhdestäkään henkilöstä nöytelmässä, mutta loppujen lopuksi pidin kyllä näytelmästä. Olisi mielenkiintousta nähdä tämä teatterissa, sillä Noran voi varmasti näytellä monella tapaa.

Juhani Aho Rautatie

Peruskoulussa olisi pitänyt lukea Juhani Ahon Rautatie, mutta se jäi silloin kesken, kun tarina ei oikein temmannut mukaansa. Viime vuoden kirjahaasteessa oli kohta "kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut", ja tarkoituksenani oli lukea Rautatie, mutta se jäi, taas kerran. Tästä sisuuntuneena päätin lukea sen tänä vuonna ja eiköhän se johonkin haastekohtaan sovi. 

Minusta on muuten hienoa, että klassikoita pystyy lataamaan tabletille ilmaiseksi, niin niitä ei tarvitse  ostaa kirjana tai sähköisenä versiona, vaikka ne ehkä antaisivatkin sivistyneen vaikutelman kirjahyllyssä.

Mutta asiaan. Yllätyin siitä, että itse asiassa pidin kirjasta. Ikä ilmeisesti tekee tehtävänsä. Eihän kirjassa edelleenkään tapahtunut paljoa, mutta pidin Juhani Ahon käyttämästä kauniista, ilmaisuvoimaisesta kielestä ja hänen tarkkanäköisestä suomalaisen ihmisen, luonnon ja kulttuurin kuvailusta. Pienoisromaani kertoo pienen mökin ukosta ja akasta, Matista ja Liisasta, ja siitä, kuinka he innostuvat lähteä katsomaan uutta rautatietä ja lopulta päätyvät junan kyytiin. Junamatka ei kuitenkaan suju odotusten mukaisesti, ja lopussa pariskunta palaa takaisin omaan tupaansa, eivätkä he sen jälkeen halua kuullakaan sellaisista uuden ajan hullutuksista kuin junasta, kellosta tai lennättimestä. 

Rautatie oli ilmeisesti osa kansakunnan rakentamisprojektia, sillä Mattia ja Liisaa kuvataan hiukan runebergiläiseen tyyliin ahkerina ja rehellisinä, mutta aika yksinkertaisina kansalaisina. Myös luonnonkuvailussa on jotain hyvin kansallisromanttista ja perisuomalaista tyyliä. Matin ja Liisan tupa kuvataan suhteellisen idyllisenä: he eivät kärsi puutetta eivätkä joudu työskentelemään kovasti elantonsa eteen. Samoin heidän suhteensa rovastiin ja ruustinnaan, jotka edustavat sekä maallista että hengellistä valtaa, on hyvä, vaikka rovasti ja ruustinna kohtelevatkin heitä vähän niin kuin lapsia. Luokkaerot ja heidän tietämättömyytensä paljastuvatkin oikeastaan vasta rautatien yhteydessä. Isomman kylän, eli rautatieaseman omaavan kylän, asukkaat eivät vaivaudu edes tervehtimään heitä ja naureskelevat ja äksyilevät heille. Matti ja Liisa kokevat jäävänsä modernisaation ja modernin yhteisön ulkopuolelle, mutta se ei heitä haittaa, sillä heillä on oma tupa, johon voi eristäytyä. Tämäkin tuntui jotenkin niin perisuomalaiselta ratkaisulta. Viimeiseen asti kannattaa olla muutosvastarintainen ja pysytellä tutussa ja turvallisessa. Mutta ei Aho rautatietä tuomitse: hän osoittaa myös sen, että joillekin rautatie ja teollistuminen tarjoavat mahdollisuuden parempaan työpaikkaan ja yhteiskunnalliseen nousuun. Ja pääseehän rautateitä pitkin vaikka minne, vaikkei nyt ehkä Ameriikkaan, vaikka Matti niin luuleekin. Yli sata vuotta sitten rautateitä tehtiin ympäri Suomea, jotta ihmiset pääsisivät liikkumaan syrjäseuduiltakin kaupunkiin. Nyt rautateitä ja junia karsitaan, joten syrjäseutujen on entistä helpompi  eristäytyä muusta maailmasta.