Tuomas Kyrö Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Ihastuin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaan muutama vuosi sitten ja senpä takia tartuin innolla uusimpaan Mielensäpahoittajaan. Mielensäpahoittaja onnistuu usein iskemään naulan kantaan havainnoillaan ja varmaan jokaisessa meissä asuu pieni Mielensäpahoittaja. Harva kirja on saanut minut nauramaan niin paljon kuin Mielensäpahoittaja, ja senpä takia uusin Mielensäpahoittaja oli pienoinen pettymys. Kirjassa oli hauskoja kohtauksia, mutta se ei ollut yhtä hulvattoman hauska kuin aikaisemmat kirjat. Tosin on myönnettävä, että ensimmäisen osan jälkeen on aika hankala parantaa tai edes saavuttaa samaa tasoa, sillä ensimmäinen osa oli huippuhyvä.

Ehkä kyse on osittain kirjan muodosta. Mielensäpahoittaja koostui lyhyistä pakinamaisista kappaleista, jotka eivät suoranaisesti liittyneet toisiinsa, kun taas Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on enemmänkin romaani, joka valottaa Mielensäpahoittajan menneisyyttä, kertoo hänen suhteistaan läheisiin ja valmistautumisesta kuolemaan.

Toisaalta aihepiirikin on vakavampi, sillä kuolemaan valmistautuminen harvoin kirvottaa naurunpyrskähdyksiä, vaikka arkun teko ja testamentin kirjoittaminen sujuukin tuttuun Mielensäpahottajan tyyliin. "Omaa arkkuani en maalaa enkä höylää enkä lakkaa. Sametin päälle pannaan minun päivävilttini, se ruskeankeltainen, johon emäntä on kirjaillut nimikirjaimeni. On mahdottoman ruma, mutta pehmoisa ja lämmin niin kuin on hyvä työihminen." "Viimeinen tahto tehdään hyvälle paperille, isävainaan mustekynällä joka hänelle jäi omalta isältään."
Mielensäpahoittaja joutuu monenlaisiin kommelluksiin etsiessään mustetta perintökynäänsä voidakseen kirjoittaa testamentin ja päätyy lopulta sairaalaan. Kaikkien kommelluksien keskellä mielensäpahoittaminen unohtuu ja Mielensäpahoittaja innostuu sylitelevision eli tabletin käytöstä ja matkustelee sen avulla eri puolilla maailmaa eri aikakausina. Sylitelevisio tarjoaa ajanvietettä Mielensäpahoittajalle ja herättää hänessä monenlaisia ajatuksia, mutta jotenkin minun on vaikea uskoa, että sellainen vanhan kansan mies kuin Mielensäpahoittaja innostuisi niin paljon nykyajan hömpötyksistä. Ehkäpä Mielensäpahoittaja on avarakatseisempi kuin lukijansa?

Saattaa olla, että kirjailija itsekään ei ole vakuuttuunut tuotteensa laadusta vai miten pitäisi tulkita Mielensäpahoittajan ajatus."Tekijöiden kannattaisi tarkasti miettiä miksi kuvata keksittyjä tarinoita ja tämä pätee myös kirjailijoiden kirjoihin ja teatteriporukoiden näyttämömökään. Kaikkein pahimpia ovat jatko-osat, joita rahanhimon ja laiskuuden takia kirjoitetaan." Itse asiassa kirjan parasta antia onkin kieli poskessa-mentaliteetti ja asioiden vakavuuden kyseenalaistaminen. Kirja kannattaa lukea, mutta sitä ei kannata liikaa verrata aiempiin osiin.

Lopuksi en voi olla vielä ylistämättä Mielensäpahoittajan omintakeista puhe-/kirjoitustyyliä, joka jää lukijan mieleen pitkäksi aikaa - huomaan itsekin muodostavan lauseita tyyliin kyllä en aio lähteä sinne, ja kavereiden Facebook-päivityksistä huomaa heti, kuka on lukenut Tuomas Kyröä.