Virpi Hämeen-Anttila Kuka kuolleista palaa

Dekkariviikon kunniaksi dekkariaiheinen bloggaus. Dekkariviikkoa emännöi Oksan hyllyltä, jossa voit tutustua muidin dekkariaiheisiin postauksiin.

Virpi Hämeen-Anttilan uusin dekkari Kuka kuolleista palaa on järjestyksessään kolmas dekkari, jossa rikoksia ratkoo sisäministeriön virkamies Karl Axel Björk. Olen lukenut sarjan aiemmat osat Yön sydän on jäätä ja Käärmeitten kesä viime vuonna, ja pidin niistä. Minusta Hämeen-Anttila on koko ajan kehittynyt dekkarikirjailijana, ja tämä viimeisin osa on tähän astisista paras. Suosittelen tätä lämpimästi! Sarja kannattaa kuitenkin lukea järjestyksessä, sillä tässä kolmannessa teoksessa viitataan Björkin aikaisempiin juttuihin, ja lukemista helpottaa, jos tietää enemmän Björkin taustasta.

Kirjasarja sijoittuu 1920-luvun Helsinkiin, ja kirjan parasta antia onkin taitava ajankuvaus, jota varten Hämeen-Anttila on selvästi tehnyt paljon taustatyötä. En voi edelleenkään olla ihailematta sitä, miten kirjassa kuvataan tuon ajan asumuksia, vaatteita, soveliaisuussäädöksiä, miesten ja naisten asemaa, perhe-elämää, työtä, yhteiskunnan eri luokkia ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Björk liikkuu niin aatelisten kutsuilla kuin salakapakoissa, bordelleissa ja hämärillä kujilla. Eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvat pukeutuvat, asuvat ja puhuvat eri tavoin, ja stadin slangikin pilkahtelee aina välillä, mutta onneksi sen verta vähän, että tällainen maalaistyttökin pysyy kärryillä. ;) Lukemista hidastaa se, että aina välillä pitää syventyä sisäkansissa oleviin ihaniin karttoihin, jotta tietää, missä päin Helsinkiä liikutaan. Myös ulkokansi on kaunis ja ajanhenkeen sopiva.

Kuka kuolleista palaa -romaanissa Björk tutkii poliisin apuna tehtaan tuhopolttoa ja siihen liittyvää murhaa. Tuhopolttoja on ollut useita Helsingin alueella, mutta tämä tulipalo on erilainen, koska rauniosta löytyy tunnistamattomaksi palanut ruumis. Poliisi ja Björk joutuvat ensin selvittelemään, kuka vainaja on, mikä ei ole niin yksinkertaista kuin aluksi voisi luulla. Pian he saavat myös selville, että tuhopolttaaja ja murhaaja ovat eri henkilöt. Juoni tiivistyy, kun molemmat pitäisi saada mahdollisimman pian kiinni, jotta tuhopolttaja ei aiheuta enempää tulipaloja ja murhaaja ei pääse pakenemaan pois maasta, varsinkaan sen jälkeen, kun murhaajan uusin uhri löydetään metsästä. Juoni etenee vauhdikkasti, ja melkein joka luvussa tapahtuu mielenkiintoinen käänne, joten kirjaan on todella helppo uppotua, ja kirjaa ei malttaisi päästää käsistään.

Tuttuun tapaan kirjassa kerrotaan myös Björkin henkilökohtaisesta elämästä. Tässä osassa Björkin rakkauselämä ei ole keskiössä, mutta Björkin kuolleeksi luullun isän paluu Neuvostoliitosta sekoittaa pakkaa tehokkaasti. Aikaisemmin en ole pitänyt Björkistä kovin paljoa, mutta alan ilmeisesti lämpenemään hänelle. sillä tässä osassa hän ei juurikaan ärsyttänyt minua. Ehkä se johtuu siitä, että tässä osassa saa taas enemmän tietoa hänestä, joka auttaa ymmärtämään hänen ritsiriitaista persoonaansa paremmin. Lisäksi Björk vaikuttaa inhimillisemmältä, kun hän paljastaa pelkäävänsä tulta järjettömästi. On myös hienoa seurata, miten hän päästää ihmisiä lähelleen, kuten apurinsa Valkaman ja muita ystäviään. 

Ainoa, mikä minua Björkissä edelleen ärsyttää on se, että hän jatkuvasti ajattelee olevansa parempi rikosten ratkaisija kuin ystävänsä ylikostaapeli Martti ja hänen alaisensa Rossi ja Karunen. Minusta poliisit tekevät parhaansa, ja he pystyvätkin selvittämään monia asioita hyvin, vaikka heidän onkin vaikeampi saada tietoja tietyiltä henkilöiltä kuin Björkin ja Valkaman naamioituneena. Ymmärrän, että tämä piirre kullu genreen, mutta... Sitä paitsi Björk utelee kaikki asiat poliiseilta, mutta ei itse jaa tietojaan samalla tavalla, vaikka hän kertookin osan tiedoistaan. 

Mutta jään innolla odottamaan seuraavaa osaa! Nyt täytyy kiirehtiä katsomaan Isä Brownia, sillä dekkari-innostukseni ei rajoitu kirjoihin.