Nyt elokuussa on tullut luettua aika vähän ja blogattua vielä vähemmän. En tiedä, johtuuko se liian monen klassikon lukemisesta, lomamatkasta tai kiireestä, mutta viime aikoina en ole jaksanut keskittyä mihinkään pitkiin kertomuksiin. Varsinkin Hurskaan kurjuuden jälkeen ei tehnyt mieli tarttua mihinkään vakavaan kirjaan, koska se oli jotenkin niin masentava. Olen lueskellut oman alan artikkeleja ja fanifiktioita, mutta kokonaisiin teoksiin en ole jaksanut tarttua. Tosin fanifiktio on yllättävän koukuttavaa, joten en voi väittää, että en olisi pitänyt lukemastani.
Elokuun aikana olen kuitenkin saanut lueetua kaksi runoteosta, Katri Valan Kaukaisen puutarhan ja Edith Södergranin Dikter. Runoteokset ovat siitä ihania, että niistä voi lukea muutaman runon silloin tällöin ja huoletta jättää sitten muutamaksi päiväksi lepäämään. En ole aikaisemmin lukenut näiden runoilijoiden tuotoksia, mutta Södergranin rakastuin heti ensimmäisen runon aikana ja Valaltakaan ei tarvinnut lukea montaa runoa, ennen kuin ihastuin häneen.
Molemmilla on ihania suomalaisen kesän ja ensimmäisten syyspäivien kuvauksia, jotka ovat sopineet hienosti elokuun pimeneviin iltoihin. Hyvänä esimerkkinä tästä on Katri Valan Syyskesän yöt, joka voisi kertoa vaikka tästä illasta.
Näinä syyskesän öinä,
jolloin pimeys lainehtii talojen ympärillä
kuin musta meri
ja ikkunoista pyrähtelee lamppuja kohden
kalpeita perhosia,
näinä öinä
muistelen kesän palavia päiviä.
Suomen luonto hehkuu kauniine metsineen, kukkineen, järvineen ja muine vesistöineen heidän runoissaan.
Jag var allena på solig strand
vid skogens blekblå sjö,
på himlen flöt ett enda moln
och på vattnet en enda ö.
Den mogna sommarens sötma dröp
i pärlor från varje träd
och i mitt öppnande hjärta rann
en liten droppe ned. (Södergran Skogssjön)
Kuten runoista käy ilmi, Södergran ja Vala olivat molemmat suomalaisen lyriikan ensimmäisiä modernisteja eli he kirjoittivat vapaarytmisiä runoja ilman loppusointuja. Runojen aiheetkin oli moderneja, sillä monet niistä käsittelevät naiseutta ja rakkautta uudesta ja tuoreesta näkökulmasta, Molemmissa kokoelmissa pidinkin eniten juuri näistä runoista, vaikka luonnonkuvaukset ovatkin todella kauniita.
Katri Valan runoista pisin eniten runosta Ero.
Päätimme unohtaa rakkautemme,päätimme kulkea eri teitä
toisiamme muistamatta.
Mikä mieletön päätös se oli!
Ikäänkuin katkaistun oksan jälki
koskaan voisi umpeutua näkymättömiin puussa!
Nauraen ja kalvennein kasvoin
raastoimme rakkautemme punaista liljaa
ja murskasimme hehkuvat terälehdet
jalkaimme alle.
Mutta punainen lilja ei tahtonut kuolla.
Sen elämänvoima oli hirveä nähdä.
Murskattunakin värisi ja hehkui jokainen lehti
ja katkotut oksat kohosivat taivaita kohti
äänettöminä hätähuutoina.
Vastasatanut lumi punastui pisaroivasta hurmeesta,
ja ilmaan nousi verinen huuru.
Sen lävitse yhtyivät katseemme
kuin kahden murhaajan,
ja me käännyimme pois
kauhistuen toistemme silmiä.Päätimme unohtaa rakkautemme,
päätimme kulkea eri teitä
toisiamme muistamatta.
Mikä mieletön päätös se oli!
Ikäänkuin katkaistun oksan jälki
koskaan voisi umpeutua näkymättömiin puussa!
Nauraen ja kalvennein kasvoin
raastoimme rakkautemme punaista liljaa
ja murskasimme hehkuvat terälehdet
jalkaimme alle.
Mutta punainen lilja ei tahtonut kuolla.
Sen elämänvoima oli hirveä nähdä.
Murskattunakin värisi ja hehkui jokainen lehti
ja katkotut oksat kohosivat taivaita kohti
äänettöminä hätähuutoina.
Vastasatanut lumi punastui pisaroivasta hurmeesta,
ja ilmaan nousi verinen huuru.
Sen lävitse yhtyivät katseemme
kuin kahden murhaajan,
ja me käännyimme pois
kauhistuen toistemme silmiä.
Mielenkiintoinen yhteensattuma oli se, että Södergranilla on samanniminen runo Avsked.
Egensinnigt och kallt blev mitt hjärtasen jag började längta efter dina smekningar.
Mina systrar hava ännu icke märkt
att jag icke mera ser på dem...
Jag talar aldrig mer med någon...
Jag vet ej huru ofta
jag kysser den lilla kattungen som sover vid mitt bröst.
Gärna ville jag hava en smula ledsamt,
men mitt hjärta är lyckligt och skrattar åt allt.
Mina systrar, jag gör, vad jag aldrig har velat,
mina systrar, hållen mig tillbaka -
jag vill icke gå bort från eder.
När jag sluter mina ögon, står han framför mig,
jag har många tankar för honom och inga för alla de andra.
- - - - - - - - - - - - - - - - - -
Mitt liv har blivit hotfullt som en ovädershimmel,
mitt liv har blivit falskt som ett speglande vatten,
mitt liv går på en lina högt uppe i luften:
jag vågar icke se det.
Alla önskningar, jag hade i går,
sloka som de lägsta bladen på palmens stjälk,
alla böner, jag sände i går,
äro överflödiga och obesvarade.
Alla mina ord har jag tagit tillbaka,
och allt vad jag ägde har jag skänkt åt de fattiga,
som önskade mig lycka.
När jag riktigt tänker,
har jag ingenting kvar utav mig själv än mitt svarta hår,
mina två långa flätor, som glida som ormar.
Mina läppar hava blivit glödande kol,
jag minns ej mer, när de började brinna...
Förfärlig var den stora branden som lade min ungdom i aska.
Ack, det oundvikliga skall ske som ett svärdshugg -
jag går utan avsked och obemärkt,
jag går helt och kommer aldrig åter.
En oikein osaa päättää, kummasta pidän enemmän. Kummasta sinä pidät enemmän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti