Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhani Aho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhani Aho. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Juhani Aho Papin rouva

Juhani Ahon syntymästä tulee tänään kuluneeksi 155 vuotta, ja sen kunniaksi luin yhden Juhani Ahon tunnetuimmista romaaneista, Papin rouvan. Mielenkiintoinen yhteensattuma on muuten se, että Karl Axel Björk osallistuu Juhani Ahon hautajaisiin dekkarissa Kuka kuolleista herää, jonka luin kesäkuussa. Tykästyin alkuvuodesta Juhanin Ahon Rautatiehen, ja päätin nyt lukea toisen romaanin häneltä. Papin rouva on ilmeisesti jatkoa Papin tyttärelle, mutta juoneen pääsi ihan hyvin kiinni, vaikka en ollutkaan lukenut aikaisempaa osaa. 

Valitettavasti en kuitenkaan pitänyt tästä teoksesta yhtä paljon kuin Rautatiestä. Ajan hammas on jotenkin kuluttanut enemmän Papin rouvaa. Tässäkin romaanissa luonnon kuvailu on sen vahvuuksia, ja kuvailu on niin elävää, että lukija voi nähdä pappilan ja sitä ympäröivät järvet ja metsät sielunsa silmin. Myös ihmisten kuvailu luonnistuu Juhani Aholta esimerkillisesti. Kolmio-draaman kaikkien osapuolien persoonallisuus piirtyy selkeästi esiin: Mikko-pappi on hiukan mahtipontinen ja yksinkertainen, mutta pohjimmiltaan ystävällinen ja rakastava aviomies. Elli on toivottomasti rakastunut Olaviin, tai hänestä luomaan haavekuvaan, mutta hän on heikko eikä pysty/halua muuttaa elämäänsä. Elli eristäytyy mielellään muista ja on taipuvainen alakuloon. Olavi on maailmaa nähnyt, huoleton ja itserakas opiskelija, joka rakastuu harva se päivä, mutta jonka tunteet haihtuvat muutamassa minuutissa. Pääsemme tarkemmin seuraamaan päähenkilöiden Ellin ja Olavin melkein jokaista tunnetta ja ajatusta parin viikon ajan. Tunteet tuntuvat käyvän ylikierroksilla aviomiehen poissaollessa, mutta molemmilla on vaikeuksia ilmaista tunteitaan sanallisesti, ja teoissa rakkautta näkyy vielä vähemmän. 

Kolmiodraamat ovat hyvin yleisiä kirjallisuudessa, mutta tämä kolmiodraama on jotenkin hengetön ja pikkusievä. Aviomies tuntuu olevan täysin tietämätön kaksikon tunteista, ja suurin osa romaanista kuluu Ellin ja Olavin pohtiessa, mitä he tuntevat ja mitä toinen tuntee. Molemmat henkilöt alkoivat ärsyttää minua: Olavi on täysin tuulella käypä, välillä rakastunut, välillä täysin välinpitämätön, ja Elli on täysin saamaton, ja hän vakuuttaa useaan otteeseen, että hänelle riittää, kun hän saa kaukaa rakastaa ja ihailla Olavia, ja jo se, että Olavilla on tunteita häntä kohtaan, tuntuu ylittävän hänen villeimmät unelmansa. Olavi ilmeisesti haluaisi fyysistä läheisyyttä, mutta Elli ei kaipaa sitä ja kokee sen vääränä, ja Olavikin luopuu ajatuksesta. Tämän tyyppisiä romaaneja lukiessa mietin usein, ovatko ihmiset oikeasti olleet niin erilaisia tuolloin vai onko kyse vain kirjallisesta traditiosta. Miksi nainen ei haluaisi fyysistä läheisyyttä rakastamansa miehen kanssa? Ymmärrän sen, jos hän ei toteuta ajatuksiaan ollessaan naimisissa, mutta että ei edes halua fyysistä läheisyyttä. Joka tapauksessa Juhani Aho kuvaa luontoa ja ihmisiä tarkasti, ja hän tuntuu kyseenalaistan vallalla olevia moraalisia käsityksiä, tekopyhyyttä (että koko ajan mietitään mitä muut tästä sanoisivat) ja kirkon voimakasta vaikutusta (maalais)väestön elämään.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Juhani Aho Rautatie

Peruskoulussa olisi pitänyt lukea Juhani Ahon Rautatie, mutta se jäi silloin kesken, kun tarina ei oikein temmannut mukaansa. Viime vuoden kirjahaasteessa oli kohta "kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut", ja tarkoituksenani oli lukea Rautatie, mutta se jäi, taas kerran. Tästä sisuuntuneena päätin lukea sen tänä vuonna ja eiköhän se johonkin haastekohtaan sovi. 

Minusta on muuten hienoa, että klassikoita pystyy lataamaan tabletille ilmaiseksi, niin niitä ei tarvitse  ostaa kirjana tai sähköisenä versiona, vaikka ne ehkä antaisivatkin sivistyneen vaikutelman kirjahyllyssä.

Mutta asiaan. Yllätyin siitä, että itse asiassa pidin kirjasta. Ikä ilmeisesti tekee tehtävänsä. Eihän kirjassa edelleenkään tapahtunut paljoa, mutta pidin Juhani Ahon käyttämästä kauniista, ilmaisuvoimaisesta kielestä ja hänen tarkkanäköisestä suomalaisen ihmisen, luonnon ja kulttuurin kuvailusta. Pienoisromaani kertoo pienen mökin ukosta ja akasta, Matista ja Liisasta, ja siitä, kuinka he innostuvat lähteä katsomaan uutta rautatietä ja lopulta päätyvät junan kyytiin. Junamatka ei kuitenkaan suju odotusten mukaisesti, ja lopussa pariskunta palaa takaisin omaan tupaansa, eivätkä he sen jälkeen halua kuullakaan sellaisista uuden ajan hullutuksista kuin junasta, kellosta tai lennättimestä. 

Rautatie oli ilmeisesti osa kansakunnan rakentamisprojektia, sillä Mattia ja Liisaa kuvataan hiukan runebergiläiseen tyyliin ahkerina ja rehellisinä, mutta aika yksinkertaisina kansalaisina. Myös luonnonkuvailussa on jotain hyvin kansallisromanttista ja perisuomalaista tyyliä. Matin ja Liisan tupa kuvataan suhteellisen idyllisenä: he eivät kärsi puutetta eivätkä joudu työskentelemään kovasti elantonsa eteen. Samoin heidän suhteensa rovastiin ja ruustinnaan, jotka edustavat sekä maallista että hengellistä valtaa, on hyvä, vaikka rovasti ja ruustinna kohtelevatkin heitä vähän niin kuin lapsia. Luokkaerot ja heidän tietämättömyytensä paljastuvatkin oikeastaan vasta rautatien yhteydessä. Isomman kylän, eli rautatieaseman omaavan kylän, asukkaat eivät vaivaudu edes tervehtimään heitä ja naureskelevat ja äksyilevät heille. Matti ja Liisa kokevat jäävänsä modernisaation ja modernin yhteisön ulkopuolelle, mutta se ei heitä haittaa, sillä heillä on oma tupa, johon voi eristäytyä. Tämäkin tuntui jotenkin niin perisuomalaiselta ratkaisulta. Viimeiseen asti kannattaa olla muutosvastarintainen ja pysytellä tutussa ja turvallisessa. Mutta ei Aho rautatietä tuomitse: hän osoittaa myös sen, että joillekin rautatie ja teollistuminen tarjoavat mahdollisuuden parempaan työpaikkaan ja yhteiskunnalliseen nousuun. Ja pääseehän rautateitä pitkin vaikka minne, vaikkei nyt ehkä Ameriikkaan, vaikka Matti niin luuleekin. Yli sata vuotta sitten rautateitä tehtiin ympäri Suomea, jotta ihmiset pääsisivät liikkumaan syrjäseuduiltakin kaupunkiin. Nyt rautateitä ja junia karsitaan, joten syrjäseutujen on entistä helpompi  eristäytyä muusta maailmasta.