keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Juhani Aho Rautatie

Peruskoulussa olisi pitänyt lukea Juhani Ahon Rautatie, mutta se jäi silloin kesken, kun tarina ei oikein temmannut mukaansa. Viime vuoden kirjahaasteessa oli kohta "kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut", ja tarkoituksenani oli lukea Rautatie, mutta se jäi, taas kerran. Tästä sisuuntuneena päätin lukea sen tänä vuonna ja eiköhän se johonkin haastekohtaan sovi. 

Minusta on muuten hienoa, että klassikoita pystyy lataamaan tabletille ilmaiseksi, niin niitä ei tarvitse  ostaa kirjana tai sähköisenä versiona, vaikka ne ehkä antaisivatkin sivistyneen vaikutelman kirjahyllyssä.

Mutta asiaan. Yllätyin siitä, että itse asiassa pidin kirjasta. Ikä ilmeisesti tekee tehtävänsä. Eihän kirjassa edelleenkään tapahtunut paljoa, mutta pidin Juhani Ahon käyttämästä kauniista, ilmaisuvoimaisesta kielestä ja hänen tarkkanäköisestä suomalaisen ihmisen, luonnon ja kulttuurin kuvailusta. Pienoisromaani kertoo pienen mökin ukosta ja akasta, Matista ja Liisasta, ja siitä, kuinka he innostuvat lähteä katsomaan uutta rautatietä ja lopulta päätyvät junan kyytiin. Junamatka ei kuitenkaan suju odotusten mukaisesti, ja lopussa pariskunta palaa takaisin omaan tupaansa, eivätkä he sen jälkeen halua kuullakaan sellaisista uuden ajan hullutuksista kuin junasta, kellosta tai lennättimestä. 

Rautatie oli ilmeisesti osa kansakunnan rakentamisprojektia, sillä Mattia ja Liisaa kuvataan hiukan runebergiläiseen tyyliin ahkerina ja rehellisinä, mutta aika yksinkertaisina kansalaisina. Myös luonnonkuvailussa on jotain hyvin kansallisromanttista ja perisuomalaista tyyliä. Matin ja Liisan tupa kuvataan suhteellisen idyllisenä: he eivät kärsi puutetta eivätkä joudu työskentelemään kovasti elantonsa eteen. Samoin heidän suhteensa rovastiin ja ruustinnaan, jotka edustavat sekä maallista että hengellistä valtaa, on hyvä, vaikka rovasti ja ruustinna kohtelevatkin heitä vähän niin kuin lapsia. Luokkaerot ja heidän tietämättömyytensä paljastuvatkin oikeastaan vasta rautatien yhteydessä. Isomman kylän, eli rautatieaseman omaavan kylän, asukkaat eivät vaivaudu edes tervehtimään heitä ja naureskelevat ja äksyilevät heille. Matti ja Liisa kokevat jäävänsä modernisaation ja modernin yhteisön ulkopuolelle, mutta se ei heitä haittaa, sillä heillä on oma tupa, johon voi eristäytyä. Tämäkin tuntui jotenkin niin perisuomalaiselta ratkaisulta. Viimeiseen asti kannattaa olla muutosvastarintainen ja pysytellä tutussa ja turvallisessa. Mutta ei Aho rautatietä tuomitse: hän osoittaa myös sen, että joillekin rautatie ja teollistuminen tarjoavat mahdollisuuden parempaan työpaikkaan ja yhteiskunnalliseen nousuun. Ja pääseehän rautateitä pitkin vaikka minne, vaikkei nyt ehkä Ameriikkaan, vaikka Matti niin luuleekin. Yli sata vuotta sitten rautateitä tehtiin ympäri Suomea, jotta ihmiset pääsisivät liikkumaan syrjäseuduiltakin kaupunkiin. Nyt rautateitä ja junia karsitaan, joten syrjäseutujen on entistä helpompi  eristäytyä muusta maailmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti