Tänä vuonna päätin aloittaa kirjahaasteen 2016 suorittamisen heti alkuvuodesta, jotta saisin käytyä läpi kaikki kohdat vuoden aikana. Aloitin ensimmäisestä kohdasta eli ruuasta kertovasta kohdasta kirjalla Niin vaari kuokkii kun muori ruokkii - Tarinoita ja ohjeita ruokaperinteestä Virroilla, jonka on toimittanut Paula Ala-Härkönen ja Aila Sipilä. Olen saanut tämän kirjan lahjaksi isovanhemmilta joskus viime vuosituhannella, ja olen sitä aikaisemminkin selannut, mutta nyt tuli vihdoin luettua se kannesta kanteen.
Tarinoita ja reseptejä on tallennettu perinneruokapiirissä, ja joitain tarinoita ja reseptejä on kopioitu sanomalehdistä ja vanhoista keittokirjoista."Vanhimmat ohjeet ajoittuvat 1800-luvulle ja nuorimmat 1960-luvulle aikaan ennen maaseudun ja kyläyhteisön murrosta." Kirja tarjoaa mielenkiintoista tietoa siitä, mitä ja miten maaseudulla syötiin noin 100 vuotta sitten, kun kaikki ainesosat tulivat omasta maasta, kotieläimistä tai lähimetsistä ja -järvistä. Silloin syotiin todellista luomu- ja lähiruokaa, mutta ruokavalio oli aika yksipuolista. Ruoan valmistaminen vei tunteja, joskus jopa päiviä, ja ruoanlaittoa piti suunnitella viikoiksi ja kuukausiksi eteenpäin, kun kylvettiin viljaa tai teurastettiin karjaa. Kirjaa lukiessa heräsi suuri kunnioitus entisajan emäntiä kohtaan, ruoanlaittohan oli silloin pelkästään naisten puuhaa. Osa resepteistä oli kirjoitettu hauskasti murteella ja vanhahtavaan tyyliin (ilmeisesti koipioitu alkuperäisestä, yli 100 vuoden takaisesta, reseptistä). Joitakin reseptejä olisi myös aika hankala noudattaa nykyään: mistäköhän saisi 10 pennin hiivan?
Entisaikoina ruoka tuntui pitkälti koostuvan kalasta eri muodoissa, keitoista kuten rokasta, lihaperunasopasta, limppisopasta, lihapyöryköistä, amerikanläskistä tehdystä soosista, tillilihasta ja riistaruoista. Myös puurot ja vellit, joita keitettin rukiista, ohraryyneistä, kauraryyneistä, lantuista tai nauriista, tuntui olevan yleisiä. Jäkiruokina ja herkkuina nautiskeltiin kiisseleistä, luumukräämistä, uunijuustosta ja muista itsetehdyistä juustoista sekä korpuista, töppösenpohjista, kinkerikakusta, pikkuleivistä ja itsetehdyistä karamelleista. Leivät leivottiin itse ja ohjeita on muun muassa varituiseen, rieskoihin ja ruisleipään. Juomatkin tehtiin itse, ja sahdin valmistukselle on omistettu useampi sivu. Kahvin ja teen nauttimiseenkin ohjeistaan: "Alä koskaan juo enempää kuin kaksi kuppia kahvia päivässä -- mieluummin käytettäköön mustaa teetä, sillä vihreä tee saattaa tulla terveydelle vahingolliseksi, se kun liiaksi kiihdyttää aivoja ja hermoja." Teurastamiselle on varattu oma lukunsa, joka oli tällaiselle herkkäsieluiselle ihmiselle aika hurjaa luettavaa, mutta nyt osaisin laittaa tapposoppaa, kallovelliä, sylttyä ja täyttää makkaroita. Jos en olisi jo aikasemmin lopettanut makkaran syöntiä, aivan varmasti olisin lopettanut tämän luettuani. Myös saippuan tekoon oli hyvät ohjeet. Teurastamisen jälkeen vuorossa olivat juhlaruoat, jotka ovat pysyneet aika samanlaisina pitkään. Kirjan loppuosassa kuvattiin kouluruokailua ja eväitä. Onneksi olen opettaja 2000-luvulla, sillä kouluruokailu osiossa mainitaan, että 1900-luvun alkupuolella opettajan tehtäviin kuului kylvää, hoitaa ja korjata pois herneet, juurekset ym. joita kasvatettiin koulun pihalla ja joiden avulla ruokittiin vähävaraisten torppien lapsia. Epäilen kyllä, että opettaja saattoi käyttää apuna lapsityövoimaa, koska olihan kasvimaanhoito hyvin opettavaista ja tärkeää tietoa tulevaisuuden varalle. Kirjassa oli myös säilöntäohjeita, koska tuohon aikaan ei ollut jääkaappeja tai pakastimia. Onneksi en ole elänyt siihen aikaan, kun ruoanlaitto oli noin vaivalloista. Mutta oli ihana tutustua vanhaan ruokakulttuuriin. Nyt taas osaa arvostaan paljon enemmän nykyajan ruoanlaiton helppoutta ja kauppoja, joista voi ostaa mitä vain milloin vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti