Pitkästä aikaa sain käsiini lempikirjailijani kirjoittaman romaanin, eli Kaari Utrion Paperiprinssin. Paperiprinssi oli taattua Kaari Utriota. Minusta on kunnioitettavaa, että Kaari Utrio on pystynyt ylläpitämään romaaniensa tason, eikä hän ole alkanut tehtailla romaaneja liukuhihnalta niin kuin eräät nimeltä mainitsettomat kirjailijat. Joka kerta Kaari Utrio pystyy yllättäämään minut hänen suurella historian tietämyksellään, vaikka tiedänkin, että hän on Suomen historian asiantuntija. Kaari Utrio kuvailee epookkiromaaneissaan niin tarkasti 1800-luvun pukeutumista, asumisoloja, tapoja ja yhteiskuntaa, että minusta tuntui kuin lukiessani olisin siirtynyt 1800-luvulle ja olisin seurannut tapahtumia omin silmin. Toisaalta kuvailua oli välillä jopa niin paljon, että kuvailu tuntui tärkeämmältä kuin juonen kehittely. Paperiprinssissä alkuosa kirjasta kuluu paperin valmistuksen kuvailuun. Tuohon aikaan paperi valmistettiin lumpusta, ja valmistusprosessi oli monivaiheinen ja vaati suuren työntekijäjoukon. Välillä lukiessa tuntui jopa siltä, kuin olisin lukenut tietokirjaa enkä viihderomaania. Mutta Kaari Utrio saa paperinkin valmistuksen tuntumaan mielenkiintoiselta.
Juoni oli aika tavanomainen: nuoret, naimaikäiset miehet ja naiset tapaavat, yleensä vanhempien sukulaisten valvovien silmien alla, he rakastuvat ristiin ja rastiin, mutta erilasten tapahtumaketjujen jälkeen parit muodostuvat useimpia henkilöitä miellyttävällä tavalla. Päähenkilöinä olivat raajarikko entinen merikapteeni / nykyinen ruukin omistaja Sebastian Ross ja "pitkä neiti" Wilhelmina Falkensten, mutta kirjassa oli myös paljon muita nuoria, ja vähän vanhempiakin, rakastavaisia. Loppuratkaisu oli aika ennalta-arvattava, mutta ainakin minulle hyvin mieluinen. Vaikka juoni ei kovin kummoinen ollutkaan, Kaari Utrion luomat henkilöhahmot ovat hyvin mielenkiintoisia ja monitahoisia, sekä yllättävän modernin ajatusmaailman omaavia yksilöitä. Tykkäsin päähenkilöistä todella paljon. Varsinkin Wilhelminellä oli välillä aivan loistavia oivalluksia.
Minä en halua tätä. Minä en halua intohimoa sotkemaan elämääni. Pulmia on muutenkin tarpeeksi.
Wilhelmine oli epämääräisesti suunnitellut elämäänsä tajuamatta, ettei menettäisi vain puustellia vaan myös vapautensa. Suurkoskella hän oli kyennyt toimimaan itsenäisesti - - vastedes Wilhelminen elämästä päätti holhooja, jota hän ei tuntenut lainkaan.
Varsinkin naisnäkökulma on selkeästi esillä (yksi niistä syistä, jonka takia pidän Kaari Utrion romaaneista): nuoret naiset eivät suostu tyytymään huoltajiensa valitsemiin puolisoihin, vaan he toimivat aktiivisesti saadakseen puolisokseen rakastamansa miehen tai itseään korkeampi arvoisen miehen riippuen siitä, mitä pitää onnena. He ovat tarvittaessa valmiita toimimaan holhoojansa ja sukunsa tahdon vastaisesti ja rikkomaan yhteiskunnan sääntöjä. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti