Goethe Nuoren Wertherin kärsimykset

En ole aikaisemmin lukenut Johann Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimyksiä, mutta lukuhaasteen innoittamana tartuin siihen, ja aika moni minun lisäkseni on valinnut sen kohtaan 1700-luvulla kirjoitettu kirja. 

Jo ennen teoksen lukemista tiesin Nuoren Wertherin kärsimysten juonen pähkinäkuoressaan. Juonellisesti teos toistaa tuttua kaavaa, ja samanlaisia tarinoita on todennäköisesti kerrottu vuosituhansia. Tunnetuin versio onnettomasta rakkaudesta on varmasti Shakespearen Romeo ja Julia. Tekstin lukemiseen vaikuttikin se, että jo etukäteen tiesin kirjan lopun, ja ehkäpä sen takia  Wertherin kuvaukset suuresta rakkaudestaan kävivät vähän pitkästyttäviksi. Nuoren Wertherin kärsimykset onkin monella tapaa oman aikansa, eli romantiikan ajan, lapsi. Senpä takia siinä on tunteiden kuvailua ja analysointia yhdistettynä luonnon ja säiden kuvailuun ja viittauksia sekä antikin että kelttiläisen kansanperinteen mytologioihin kyllästymiseen asti.Myös sukupuoliroolit ovat tyypilliset romantiikan ajalle: Werther on tunteellinen ja reflektoiva mies, kun taas Charlotte on passiivinen, heikko ja viaton pikkuenkeli.

Eniten romaanissa pidin kuitenkin sen modernista suhtautumisesta mielenterveysongelmiin ja itsemurhaan, joka oli selkeästi edellä aikaansa. 1700-luvulla mielisairaat usein suljettiin epäinhimillisiin laitoksiin tai he elivät yhteiskunnan hyljeksiminä. Itsemurhaa pidettiin syntinä, ja itsemurhan tehneitä ei haudattu hautausmaalle muiden kristittyjen tapaan. Useissa maissa itsemurha oli myös rikos, josta parhaimmassa tai pahimmassa tapauksessa voitiin tuomita jopa kuolemaan. Itsemurhan tehneitä pidettiin yleisesti heikkoina, mikä ilmeisesti on myös Albertin mielipide: 

Sinä liioittelet ja otat kaikki asiat niin kiihkeästi, ja ainakin olet väärässä siinä, että vertaat itsemurhaa, josta nyt on puhe, suuriin tekoihin, vaikk'ei sitä toki voi katsoa muuksi kuin heikkoudeksi. 

Goethe kuitenkin Wertherin suulla puolustaa itsemurhan tehneitä ihmisiä ja toteaa, että pimeys, jota nykyään kutsutaan masennukseksi, valtaa ihmisen eikä ihminen voi sille mitään niin kuin ei muillekaan sairauksille, mikä on nykyään vallalla oleva käsitys mielenterveysongelmista. Itsemurhakaan ei ole vapaaehtoinen valinta vaan syvästi masentunut ja taakkansa alle uupunut henkilö ei näe mitään muuta ulospääsyä ongelmistaan.

Ihmisluonteella, jatkoin, on rajansa, se voi tuntea iloa, voi tuntea tuskaa ja kärsimystä ainoastaan määrättyyn rajaan asti ja sortuu, kun on menty sen rajan ylitse. Tässä ei siis ole kysymys siitä, onko joku heikko vai vahva, vaan siitä, voiko hän kestää kärsimystensä mittaa, olkoot hänen kärsimyksensä sitten henkistä tai ruumiillista laatua; ja minusta on aivan yhtä omituista sanoa, että ihminen, joka tekee itsemurhan, on pelkuri, kuin olisi mieletöntä sanoa pelkuriksi ihmistä, joka on kuollut kovaan kuumeeseen.