Eino Leinon päivän kunniaksi päätin lukea jonkin hänen teoksistaan, sillä tähän asti olen lukenut häneltä vain yksittäisiä runoja. Kirjastosta löysin teoksen, joka sisälsi lyhyehköt runonäytelmät Tuonelan joutsen, Sota valosta, Väinämöisen kosinta ja Karjalan kuningas. Repliikit ym. on kirjoitettu käyttäen kalevalamittaa, ja useimmat henkilöt on napattu Kalevalasta. Minun on hankala sanoa, miten hyvin niiden juoni noudattelee Kalevalan juonta, sillä en ole koskaan lukenut kyseistä teosta kokonaan. Koulussa luimme siitä osia, ja olen suunnittellut lukevani sen useamman kerran, mutta se on valitettavasti aina jäänyt. Uskon, että olisin saanut näistä teoksista enemän irti, jos olisin lukenut Kalevalan.
Vaikka Leino on sijoittanut tarinansa kalevalaiseen aikaan, kertovat ne kuitenkin aika paljon myös syntyhetkestään, eli 1900-luvun alun Suomesta. Tuonelan joutsen on ensimmäisiä symbolismin edustajia Suomessa, ja teoksissa on havaittavissa toivo Suomen itsenäisyydestä. Tarinat kertovat miehisistä (sota)sankareista, jotka ovat valmiita uhraamaan henkensä suuren vihollisen edessä puolustaakseen itselle tärkeitä asioita. Esimerkiksi Sota valosta -näytelmässä Väinämöinen on valmis taistelemaan vaikka yksin palauttaakseen valon maailmaan, ja ystävineen hän joutuu taistelemaan Pohjan akkaa ja villieläinlaumaa vastaan. Näytelmä myös kuvaa, miten sekä Ruotus, Ruotsin kuningas, että Pohjan akka pyrkivät valloittamaan kalevalaisten asuinsijat viekkaudella ja valheilla. Vaikka kieli on kaunista ja näytelmissä on hyviä oivalluksia meistä ihmisistä, teosten sodan ihannointi ja viholliskuvien maalaaminen ei oikein sytytä. Ehkäpä loppujen lopuksi olen runotyttö, jonka kannattaa pysytellä Leinon runotuotannossa.
Kuka oon ma? Sehän pulma juuri.
Jos sen tietäisin, en oisi täällä.
Saatan olla vuoren jätti suuri,
käydä kääpiöiden päällä,
saatan olla mato maan,
joka tomuun tallataan,
lienen tyyni, lienen myrsky,
metsälampi, merten hyrsky –
tiedä viel' en itsekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti