L. Onerva Nousukkaita

Aloitan Naistenviikon haasteen, jota emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja - blogi, bloggaamalla L. Onervasta. Hänestä onkin hyvä aloittaa, sillä L. Onerva on tunnettu naisasianainen, joka on kuvannut taitavasti naisten elämää 1900-luvun alkupuolella. Hän on myös ollut luomassa "uutta naista", joka toteuttaa itseään eikä ole sidottu kotiin hellan ja nyrkin väliin. Valitettavasti Onerva taitaa olla vielä tunnetumpi Eino Leinon muusana, ja häntä on pitkään seurannut huonon naisen maine. Tämä osoittaa sen, että ei ollut helppo olla naiskirjailija 100 vuotta sitten, varsinkin jos teoksissaan halusi kyseenalaistaa perinteistä naisen roolia. Nainen määriteltiin miehen kautta, ja normien rikkominen aiheutti leimaamisen huonoksi naiseksi. Minusta on sääli, että Onerva tuntuu edelleen olevan aliarvostettu, sillä ihastuin Nousukkaisiin heti. Tämä teos kolahti minuun paljon enemmän kuin Leinon näytelmät, joista bloggasin alkukuusta.

Mutta tämän purkauksen jälkeen voimme varmaan siirtyä itse asiaan. Luin siis L. Onervan novellikokoelman Nousukkaat, joka on julkaistu vuonna 1911. Luin sen SKS:n painoksena, johon Anna Kortelainen on kirjoittanut alkusanat ja johon on liitetty aikalaisarvosteluja.

Novellikokelma sisältää 10 novellia, jotka kuvaavat erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa Helsingissä 1900-luvun alussa. Yhteistä henkilöille on se, että he ovat kotoisin maalta ja alemmasta sosiaaliluokasta, mutta ovat opintojensa tai erikoisosaamisensa avulla päässeet ylempään sosiaaliluokkaan. Tai muutos on tapahtunut ulkonaisesti, mutta syvällä sisimmässään henkilöt eivät koe kuuluvansa ylempään luokkaan, vaan he kokevat olevansa välitilassa - he eivät ole kotonaan oikein missään ja heitä vaivaavat levottomuus ja outo kaipuu. Pentti Korjus täyttää sisäistä tyhjyyttä ja yhteenkuulumattomuuden tunnetta juhlimisella, alkoholilla ja huonoilla naisilla velkaantuen koko ajan enemmän. Raina päätyy itsemurhaan, koska kukaan ei voi rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. Marja Havu ei kuulu ylempään luokkaan, vaikka hän on kouluttautunut, mutta hän ei kelpaa työläisillekään, vaikka hän kituuttaa minimipalkalla. Ainoa, joka hänet huolii, on hänen alkoholisoitunut miehensä, josta hän huolehtii kuin äiti lapsestaan. Neljä ihmistä ovat onnettomia, koska he eivät pysty rakastamaan heille sopivaa ihmistä vaan halajavat kuuta taivaalta. Kaapo Sorsakoski tuntee väsymystä kaikkeen, vaikka hän on saavuttanut hyvän työn ja puolison, sillä hän on luopunut ihanteistaan ja elämä jatkuu aina samaa latua pitkin. Suoma Sutela naamioituu yliopisto-opiskelijaksi päästäkseen sopiviin piireihin ja solmiakseen hyvän naimakaupan. Satu kertoo miehestä, jolla oli monta sydäntä ja joka luovuttaa ne pois yksi kerrallaan. Kaija on paperitehtaan omistajan tytär, joka suutuspäissään lyö kumoon työntekijän lapsen ja syyllisyydentunto tekee hänet hulluksi. Arvostelija suhtautuu negatiivisesti kaikkeen lukemaansa, ja mieluummin ampuu alas kuin tulee ammutuksi. Kaarina opiskelee ja bilettää ja saa itselleen rikkaan paronin miehekseen. Veren ääni kuitenkin vaatii häntä luopumaan yltäkylläisestä elämästä, johon hän ei kuulu. Kaarina eroaa ja alkaa tekemään töitä elättääkseen itsensä. 

Tarinat voivat kuulostaa masentavilta, mutta ne eivät ole ollenkaan masentavia. Onervalla on uskomaton kyky kuvata ihmisiä tarkasti ja oivaltavasti, mutta lämmöllä. Tykkäsin tästä paljon, mutta jotenkin minun on vaikea sanoin kuvata, mistä tässä erityisesti pidin ja miksi. Ehkä yksi syy siihen, miksi pidän tästä novellikokelmasta, on se, että pystyn osittain samaistumaan henkilöiden itsensä etsimiseen ja levottomaan haahuiluun. Ehkä nykyihminen on yhtä irrallinen ja omaa tietään etsivä kuin 1900-luvun alun moderni yksilö. Tämä jää varmasti pitkäksi aikaa mieleen. Suosittelen lämpimästi!