J. L. Runeberg Hanna

Luettuani Minna Canthin Hannan päätin lukea Johan Ludvig Runebergin Hannan, sillä luin jostain, että Minna Canth kirjoitti oman Hannansa jonkinlaiseksi vastineeksi Runebergin Hannalle. Minna Canth halusi ilmeisesti kuvata nuoren keskiluokkaisen naisen elämää ja sen rajoituksia realistisesti ja murtaa Runebergin luoman romanttisen kuvan. Teokset ovatkin hyvin erilaisia, vaikka niissä on myös samankaltaisuuksia. 

Pelkästään teoksien kieli tekee niistä hyvin erilaisia. Runebergin Hanna on kolmilauluinen runoteos, ja ihastuin heti sen kauniiseen kieleen, taitavaan riimittelyyn ja sanoilla leikittelyyn. Luin Hannan ruotsiksi, joten en tiedä, miten sen säkeet ovat kääntyneet suomen kielelle, mutta Hanna on käsittääkseni suomennettu useampaan kertaan. Joka tapauksessa runouden kieli on aina erilaista kuin proosan, ja minun mielestäni runouden käyttäminen tapahtumien kuvailuun tekee sisällöstäkin romanttisemman.

Ja itse tarinakin on romanttinen rakkaustarina. Tai olisi varmasti ollut, jos en olisi lukenut sitä heti Minna Canthin jälkeen, joka sai minut siirtymään jotenkin superfeministiseen lukutapaan. Ensimmäisessä laulussa kuvaillaan kaunista Hannaa, joka asuu isänsä ja palvelijoidensa kanssa pappilassa, jota ympäröi idyllinen suomalainen maisema metsineen ja järvineen. Ympäristön ja Hannan kuvailu on hyvin kaunista ja henkii monin tavoin romantiikan aikaa. Pappilaan tulee kosija, arvokas ja rikas vanhaherra. Palvelija varoittaa Hannaa miettimään tarkasti, mitä hän vastaa kosintaan, sillä naisella on valta ennen kosintaan suostumistaan, mutta annettuaan avioliittolupauksen naisen täytyy olla miehelleen alamainen ja miellyttää häntä kaikin tavoin. Hanna on kuitenkin hyvin otettu siitä, että niin mahtava ja rikas herra haluaa hänet, ja Hanna on iloinen voidessaan tuoda iloa ja onnellisuutta vanhan ja yksinäisen miehen elämään. Sillä haluavathan kaikki 17-vuotiaat nuoret neidot sulostuttaa yli 50-vuotiaiden miesten elämää kaikin mahdollisin tavoin?? Joka tapauksessa isä kehottaa Hannaa ennen vastaustaan miettimään asiaa tarkoin muutaman päivän, vaikka isä onkin valmis antamaan avioliitolle suostumuksensa.

Toisessa laulussa Hannan veli saapuu pappilaan opiskelutoverinsa kanssa. Kyseinen opiskelutoveri on komea ja hyväkäytöksinen nuorimies, ja sisarusten isäkin ilahtuu huomatessaa, että nuorukainen on hänen rakkaan opiskelutoverinsa poika. Isä kehottaa Hannaa syleilemään vierasta nuorta miestä, ja tässä syleilyssä nuorten lempi leimahtaa. 

Kolmannessa laulussa selviää, että Hannan veli on rakastunut ystävänsä siskoon, Mariaan, ja veljen toivomus on, että Hanna menee naimisiin Marian veljen kanssa. Näin ystävät siis vaihtavat siskojaan keskenään, ja asiasta on sovittu ennen kuin ystävä edes näki Hannaa.

Upp, låt stunden ej fly, räck utan sorger åt hennes

Broder din hand! Så önskar hon, syster mot syster i byte; 

Så han önskar, som önskat det ren, långt innan han såg dig.

Hanna on onnellinen järjestelystä, sillä hän rakastui nuorukaiseen heti nähdessään tämän, samoin kuin nuorukainen rakastui häneen. Onnellinen sattuma, sillä avioliitto olisi todennäköisesti toteutunut ilman rakkauttakin. Isäkin suhtautuu tähän naimakauppaan positiivisesti, koska kyseessä on hänen parhaan ystävänsä poika. Muuten isä tuskin olisi suhtautunut niin myöntyväisesti siihen, että Hanna hylkää rikkaan kosijansa opiskelijan vuoksi. Hanna itsekin sanoo, että he joutuvat odottamaan jonkin aikaa ennen kuin voivat mennä naimisiin, sillä nuorukaisen täyty ensin opiskella ja hankkia töitä. Onneksi teos loppuu tähän, onnellisisiin rakkauden hetkiin ja varmuuteen onnellisesta lopusta. Sillä Canthin Hanna ei loppunut rakkaudentunnustuksiin, ja niinhän siinä kävi, että opiskelijaelämä johdatti sulhasen ensin bordelliin ja sitten kihloihin toisen naisen kanssa. Mutta Runebergin Hanna on satujen kaltainen, ja lukija voi lopussa tuudittautua siihen uskoon, että he elivät  onnellisina elämänsä loppuun asti.

Tästä postauksesta voi helposti saada sen kuvan, että en pitänyt Runebergin Hannasta. Se ei kuitenkaan ole totta. Runebergin kirjoittama kieli on todella kaunista ja sujuvaa, ja hänen teoksensa henkii romantiikan ajan hyveitä, joten ei ole mikään ihme, että hän jo aikanaan oli erittäin suosittu. Lisäksi hänen teoksiaan on edelleen mukava lukea. Hanna on kaunis rakkaustarina, jonka ei olekaan tarkoitus olla realistinen. Ja jos en olisi juuri lukenut Minna Canthia, minua tuskin olisi harmittanut niin paljon se, että Hannalla ei tunnu olevan minkäänlaista omaa tahtoa ja että hän on valmis menemään  naimisiin kenen tahansa kanssa ja että hänen isänsä ja veljensä päättävät hänen rakkauselämästään.