Hyvää Hannan päivää kaikille! Tämä bloggaus on osa naistenviikon haastetta, jota emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi.
Haastetta varten luin Minna Canthin romaanin Hanna, joka on nuoren naisen kasvutarina. Parhaan ystäväni nimi on Hanna, enkä voinut olla kirjaa lukiessani vertaamatta, miten erilaista Hannan elämä on 2010-luvulla verrattuna 1880-lukuun. Tästä kiitos kuuluu naisasian pioneerinaisille, kuten Minna Canthille, joka teoksillaan herätti keskustelua naisten asemasta ja oli osaltaan muuttamassa sitä.
Haastetta varten luin Minna Canthin romaanin Hanna, joka on nuoren naisen kasvutarina. Parhaan ystäväni nimi on Hanna, enkä voinut olla kirjaa lukiessani vertaamatta, miten erilaista Hannan elämä on 2010-luvulla verrattuna 1880-lukuun. Tästä kiitos kuuluu naisasian pioneerinaisille, kuten Minna Canthille, joka teoksillaan herätti keskustelua naisten asemasta ja oli osaltaan muuttamassa sitä.
Canthin romaani on nimetty päähenkilönsä mukaan. Romaanin alkaessa Hanna saa viettää kesän maalla muutaman muun tytön kanssa. Tytöt elelevät vapaasti ja huolettomasti nauttien elämästään ilman aikuisia. Koulun alkaessa Hanna ja hänen luokkatoverinsa ovat innoissaan, kun he ovat koulun vanhimpia, mutta heitä harmittaa, että heille ei opeteta samoja asioita kuin pojille. Tähän syynä on ilmeisesti se, että koulun tarkoitus on lähinnä kasvattaa heitä vaimoiksi, ei aktiivisiksi kansalaisiksi tai työntekijöiksi. Hanna haluaisi jatkaa opintojaan tyttökoulun jälkeen, vaikkapa opettajaksi, mutta isä ei anna siihen lupaa. Vaihtoehdoksi jääkin vain aviomiehen metsästys. Hanna ihastuu/rakastuu pariin nuorukaiseen, mutta nämä lähtevät opiskelemaan Helsinkiin ja unohtavat Hannan. Isä haluaisi Hannan menevän naimisiin hänen rikkaan ryyppykaverinsa kanssa, mutta Hanna ei halua iljettävää vanhaa miestä puolisokseen. Hanna haluaa mennä naimisiin rakkaudesta, eikä toimia kauppatavarana. Koska Hanna torjuu rikkaan kosijan ja muitakaan ei ole tarjolla, romaani päättyy siihen ajatukseen, että Hanna tulee jäämään vanhaksipiiaksi ja toimimaan palvelijana isälleen ja veljelleen. Hannan koko elämä on jo ohi, vaikka hän on vasta 21-vuotias. 1880- luvulla nausen kohtalona oli ilmeisesti jäädä kotiin ja huolehtia miehestään, tai aviomiehen puuttuessa miespuolisista sukulaisistaan.
Vertailukohteena voin kertoa, että paras ystäväni Hanna on puolestaan korkeasti koulutettu, tienaa oman elantonsa, eikä hän ole huolissaan, vaikka onkin sinkku yli kolmikymppisenä, ja ennen kaikkea hän määrää itse omasta elämästään. Reilussa sadassa vuodessa on siis tapahtunut paljon. Molemmat sukupuolet käyvät samoja kouluja, heille opetetaan samoja asioita, myös naiset voivat opiskella yliopistossa, he voivat toimia halutessaan missä tahansa ammatissa, he saavat päättää omista asioistaan ja he voivat päättää, kenen kanssa menevät naimisiin tai menevätkö ylipäätään naimisiin. Onneksi elämme 2010-luvun Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti