torstai 9. heinäkuuta 2015

Mary Shelley Frankenstein

En ole aikaisemmin lukenut Frankensteinia, koska suhtaudun ennakkoluuloisesti kauhukirjallisuuteen, ja kuvittelin Frankensteinin edustavan tätä tyylisuuntaa, kun kuulin, että Frankenstein loihtii hirviön ihmisten ruumiinosista. Kirja oli kuitenkin positiivinen yllätys, ja pidin kirjasta paljon. Uskon, että se ansaitsisi useammankin lukukerran, koska uskon että joka lukukerralla kirjasta paljastuu jotain uutta, ja kirja avaa uusia näkökulmia ihmisyyteen.

Jostain kumman syystä Frankensteinin luoma hirviö, joka ei saanut missään vaiheessa nimeä, herätti minussa suurta myötötuntoa, kun taas Frankenstein itse oli lähinnä ärsyttävä hahmo. Frankenstein luo hirviön, jättää sen oman onnensa nojaan, syyttää sitä kaikesta pahasta, saa hysteerisiä kohtauksia eikä minun mielestäni ota riittävästi vastuuta sen luomisesta. Frankenstein syyttää kohtaloa, lukemiaan kirjoja ja ohjaajiaan hirviön luomisesta, mutta ei milloinkaan huomaa, että muut jotka ovat opiskelleet samoin kuin hän eivät ole ryhtyneet luomaan hirviöitä, tosin hänen mukaansa suurin syy siihen on se, että hän on poikkeuksellisen lahjakas ja kunnianhimoinen.

Hirviö on alussa hyvin kiltti ja pyrkii auttamaan ihmisiä, mutta ihmiset hyljeksivät ja jahtaavat häntä hänen pelottavan ulkomuotonsa takia. Kaikkien kokemiensa kauheuksien jälkeen hänestä tulee hirviö, joka janoaa kostoa ja haluaa tuhota Frankensteinin ja hänen läheisensä, mutta vain ja ainoastaan Frankensteinin lähipiirin, muut hän jättää rauhaan. Tavallaan kyse on itseään toteuttavasta ennustuksesta. Shelleyn johtoajatuksena tuntuu olevan, että ihminen tarvitsee muita ihmisiä pysyäkseen inhimillisenä: Frankenstein pystyy luomaan hirviön ainoastaan yksinäisyydessä, eristyksissä muista, ja Frankensteinin luoma olento muuttuu hirviöksi vasta kun muut hänet hylkäävät.

Shelley tuntuu kritisoivan oman aikansa tieteisuskoa, ja Frankensteinin hirviö toimii hyvänä esimerkkinä siinä, että ihmisen ei pitäisi sotkeutua luonnon kiertokulkuun tai pyrkiä selvittämään kaikkia luonnonihmeitä. Sekä Frankenstein että hänen hirviönsä huomaavat, että tieto vain lisää tuskaa. Frankenstein toivoo, että hän ei olisi ikinä oppinut luomaan hirviötä, ja hirviö tulee hyvin onnettomaksi huomatessaaan kuinka erilainen hän on kuin muut.

Kirjaa lukiessa pohdin myös paljon, mikä on totta ja mikä vain mielikuvituksen tuotetta. Frankenstein on suurin piirtein ainoa, joka näkee hirviön. Frankenstein ei ole mitenkään luotettava kertoja, sillä hän kokee useita hermoromahduksia, ja välillä vaikuttaakin siltä kuin hirviö olisi lähinnä mielikuvituksen tuotetta, Frankensteinin pään sisällä riehuva demoni eikä mikään oikea hahmo. Frankenstein ei kerro hirviöstä kenellekään, oikeastaan vain tutkimusmatkailijalle, jonka hän löytää lähellä Pohjoisnapaa, ja joka kirjoittaa Frankensteinin tarinan sisareelleen kirjeen muodossa. Frankenstein ei halua kertoa hirviöstä muille, koska pelkää muiden pitävän häntä hulluna, mikä kieltämättä olisi aika todennäköistä. Ehkäpä ei ole mitään hirviötä vaan kaiken takana on Frankensteinin pimeä puoli (tohtori Jekyll ja mister Hyde samassa persoonassa). Ehkäpä jokaisen meidän sisällä asuu hirviö, joka pääsee valloilleen, jos emme saa tarpeeksi rakkautta.