tiistai 29. joulukuuta 2015

Tove Jansson Meddelande

Tove Janssonin teos Meddelande, joka ilmeisesti on suomennettu nimellä Viesti, on novellikokoelma vuodelta 1998. Tove Jansson on itse valinnut parhaimmat novellinsa eri vuosikymmeniltä tähän kokelmaan ja kirjoittanut lisäksi muutaman novellin tätä varten. Aikaisemmin olin lukenut Tove Janssonilta vain Muumikirjoja, ja pitkään olin tietämätön hänen muusta tuotannostaan. 




Novellit antavat mahdollisuuden päästä seuraamaan eri henkilöiden elämää heidän tärkeissä hetkissään. Toisinaan kyse on tärkeästä juhlasta, kuten novellissa Avslutningsdag, mutta useimmiten kyse on tavallisista, arkisista hetkistä, joista merkityksellisiä tekee se, että henkilö huomaa jotain tärkeää itsestään, muista ihmisistä tai maailmasta. Taide ja luominen ovat voimakkaasti läsnä melkeinpä jokaisessa novelissa, mikä ei ole ihme, kun ottaa huomioon millainen taiteellinen monilahjakkuus Tove Jansson oli. Monissa novelleissa matkustetaan ulkomaille, sillä usein kauempaa näkee asiat selvemmin. Novellien keskiössä ovat usein monimutkaiset ihmissuhteet: ystävyys, rakkaussuhteet ja suhteet sukulaisiin, erityisesti omiin vanhempiin. Muutamissa novelleissa pääsemme tutustumaan myös Tove Janssonin sukuun ja ystäviin.

Vaikka novellit eroavat toisistaan aiheensa ja tyylinsä puolesta, on niissä kuitenkin paljon samaa kuin Muumikirjoissa.Tove Janssonia lukiessa on tärkeä "lukea rivien välistä", ja pidän kovasti hänen tavastaan kuvata henkilöitä/hahmoja. Tove Jansson kuvaa henkilöitänsä kauniisti ja arvostaen sekä pyrkii näkemään kaikissa hyvyyttä ja suvaitsemaan virheitä. Novelleissa ei välttämättä tapahdu suuria, mutta ne antavat ajattelemisen aiheita pitkäksi aikaa. Vaikka osa novelleista on vuosikymmenten takaa, puhuttelevat ne vielä tänäänkin. Esimerkiksi novellissa Resa med Konica vuodelta 1989 valokuvaaja käyttää koko matkansa siihen, että hän pyrkii saamaan täydellisiä kuvia näkemistään asioista, mutta loppujen lopuksi hän ei näe mitään eikä koe mitään, koska ajattelee vain kuvaamista. Minkähän laisen novellin Tove Jansson kirjottaisi meistä älykännykän näpertäjistä ja selfien ottajista?

torstai 24. joulukuuta 2015

Mårten Sandén och Lina Bodén Skorstensjul

Joulukuun ajan olen kuunnellut Mårten Sandenin ja Lina Bodenin lastenkirjaa Skorstensjul. Skorstensjul-tarinaa on voinut kuunnella Dagens nyheterin internetsivuilla, sillä lehden sivuilla on ollut joulukalenteri, jonka jokaisesta luukusta on paljastanut uusi luku kirjasta. Kirja on ilmeisesti julkaistu aikaisemmin tänä vuonna, ja ajatuksena on ollut, että lapselle luetaan yksi luku päivässä 1. - 24.12. Dagens nyheterin sivuilla tarinan lukee näyttelijä Julia Dufvenius.  Sandenin tekstiä ja Bodenin kuvia sivustoilla ei näy, joten Skorstensjul toimii äänikirjana.


Yleensä en pidä äänikirjoista, mutta Julia Dufvenius luki todella kauniisti eläytyen tekstiin. Kuuntelin luvun (kesti noin 5 minuuttia) joka ilta ennen nukkumaan menoa, ja kirjan kuuntelu oli hyvin rentouttavaa. Välillä tuntui kuin olisin siirtynyt lapsuuteen, mitä vahvisti kirjan aihepiiri ja Dufveniuksen luenta.

Sandenin tarina muistuttaa Astrid Lindgrenin ja Charles Dickensin maailmoja.Skorstensjul alkaa siitä, kun Stella, Mago ja Issa karkaavat lastenkodista ja saapuvat Tukholmaan. Mago lähettää isälleen kirjeitä Etelä-Afrikkaan, jotta isä tulisi hakemaan heidät pois. Vain Magolla on isä, mutta he toivovat, että Magon isä hakee heidät kaikki luokseen. Tukholman asemalla he tutustuvat Niklassoniin, joka on asunnoton eikä muista nimeään tai mitään muutakaan menneisyydestään. Asemalla he tapaavat myös Pikku Hain, joka kuuluu"savupiippulapsiin" eli skorstensbarn, joka on ryhmä hylättyjä katoilla majailevia lapsia. Mago, Issa ja Stella lähtevät Pikku Hain mukaan ja saavat hänen kauttaan yöpaikan ja syötävää. Lasten tehtävänä on saada Niklasson muistamaan, kuka hän on, tai muuten joulua ei tule. Erilaisten seikkailuiden kautta lapset onnsituvat tavoitteissaan, ja kirjalla on kaikin puolin onnellinen loppu. Lopussa lapset toteavat, että lahjat ja tavarat eivät ole niin tärkeitä mutta koti, perhe ja läheiset ovat.

Kirjan kuunteleminen oli ihana kokemus näin joulun alla, ja suosittelen sitä lämpimästi. Olisipa suomalaistenkin sanomalehtien sivuilla näin ihana joulukalenteri. Rauhallista joulua kaikille!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Vilja-Tuulia Huotarinen Sakset kädessä ei saa juosta

En ole pitkään aikaan lukenut kokonaista runokokoelmaa, mutta eräs tuttavani suositteli Vilja-Tuulia Huotarisen runoja, ja sain käsiini Sakset kädessä ei saa juosta. Oikeastaan runojen luku olikin ihan hyvä vaihtoehto kiireiseen syksyyn, sillä runoteoksesta voi lukea vaikkapa vain runon päivässä, tai välillä voi lukea useamman runon päivässä ja sitten pitää useamman välipäivän ilman että unohtaa juonen.

Runoteos kuvaa nuoren naisen elämää monelta taholta, mutta keskeiseksi teemaksi tuntuu nousevan naisen erilaisuus: hän kokee, että hän ei pysty täyttämään yhteiskunnan nuorille naisille asettamia odotuksia ja normeja. Ja teini-iässähän kamalinta on olla erilainen, erottua joukosta, sillä silloin tulee helposti kiusatuksi.

Leiman saa, se on huulipunan jälki,
Minua sanotaan huoraksi kun suutelen suinpäin
että maailma tekisi samoin minulle.

Monet runot ovat täynnä angstia ja jopa kuoleman kaipuuta. Runojen sanoma kuitenkin tuntuu olevan, että vika ei ole naisessa vaan ympäröivässä yhteiskunnassa. (Tietysti kyse voi olla minun tulkinnastani. ;) )

Tytöt ovat tehneet katsomon hankeen
enkelinkuvia, lunta ne ovat,
sillä peli on menetetty.
              Säännöistä tuli sellaiset,
että vain voittajat osuvat oikeaan,

Mutta on joukossa myös positiivisempia sävyjä, kun käsitellään rakastumista ja ystävyyttä. Lisäksi minä olin näkevinäni joissain runoissa toivoa siitä, että maailmaa ja sääntöjä voisi ehkä muuttaa, että jokainen voisi kulkea omaa polkuaan.

Selviän hengissä, putoan jalat edellä
maan pinnalle ja kävelen pois. Nikama nikamalta
murskautuu maa poluksi ja joku sanoo:
Tuolla kävelee nainen joka tietää mitä tahtoo.


Minä tykkäsin runokokoelmasta, ja suosittelen sitä nuorille ja oikeastaan kaikenikäisille naisille.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Juha Seppälä Suomen historia

Luin Juha Seppälän Suomen historian itsenäisyyspäivän aikoihin. Nimen perusteella kuvittelin, että luvassa on lyhyitä kertomuksia tunnetuista suomalaisista myyteistä, tapahtumista ja suurmiehistä isänmaallisessa hengessä. Ensimmäinen luku viittasikin hiukan tähän suuntaan. Ensimmäisessä luvussa kirjailija esittelee sukututkimuksen omaisesti erään suvun, ehkä omansa, tarinaa. Ensimmäisen luvun kertojan suku on maalta, torpista ja pienistä taloista, mihin varmaan monet suomalaiset pystyvät samaistumaan. Esi-isät ovat elättäneet itsensä viljelemällä maata ja tekemällä käsitöitä. Ensimmäisessä luvussa kuvaillaan myös tyypillistä suomalaista maisemaa: lampea, koivuja, soita.

Seuraavat luvut käsittelevät tunnettuja suomalaisia, mutta sävy on erilainen kuin ensimmäisessä luvussa. Kirjoittaja kuvailee omaa sukuaan lämmöllä ja hartaudella, kun taas tunnettuja suomalaisia kuvataan osittain humoristisella, kieli poskessa -mentaliteetillä ja osittain ivallisesti, jolloin taustalla tuntuu olevan halu tiputtaa kunnioitetut suomalaiset jalustaltaan. Osa kuuluisuuksista käsitellään muutamalla rivillä, osalle on varattu muutama sivu, mutta Mannerheim saa kokonaan oman luvun, joka käsittää noin puolet teoksesta. Mielestäni luvun pituus viittaa siihen, että Mannerheimia usein pidetään hyvin merkittävänä suomalaisena, mutta kaikista teoksen henkilöistä hänet kuvataan kaikkein negatiivisimmassa valossa. Suurin osa luvusta käytetään Mannerheimin suolentoiminnan ja seksielämän kuvailuun, mikä minusta on lapsellista. Kuka tahansa teini-ikäinen pystyy kirjoittamaan vastaavaa tekstiä halutessaan. Mielenkiintoiseksi kritiikki muodostuu niissä kohdissa, joissa pohdiskellaan Mannerheimin suomalaisuutta ja isänmaallisuutta. Luvussa nostetaan esiin muun muassa  se, että Mannerheim ei osannut suomea kovinkaan hyvin, vietti paljon aikaa ulkomailla ja palveli pitkään Venäjän armeijassa. Toisaalta se osoittaa sen, että Suomi on aina ollut monikulttuurinen, eikä suomalaisuutta voi määritellä kielen, elämäntyylin tai asuinpaikan mukaan.

Muissa luvuissa henkilöitä käytiin läpi pyörryttävää vauhtia, ja useammassa kohdassa minun piti varmistaa, mitä henkilöt olivat oikeasti tehneet, sillä Seppälä otti suuria vapauksia kuvatessaan henkilöitä. Teoksesta saakin varmasti enemmän irti, jos tuntee hyvin suomalaisia urheilijoita ja taitelijoita sekä heidän elämäntarinansa.  Toisaalta tuntui hassulta tarkistaa asioita Wikipediasta, sillä onhan kaikki tieto ja historia ihmisten kirjoittamaa. Mikä tekee Wikipediasta uskottavamman kuin Seppälän Suomen historia? Seppälän teoksen tyyli kyllä kertoi, että ihan kaikki ei ole faktaa, mutta hänen teoksensa on mielenkiintoinen sekoitus faktaa ja fiktiota. Teos on myös hyvä esimerkki siitä, että kaikkea lukemaansa ei kannata uskoa vaan lukiessa kannattaa olla kriittinen. Mikään teos ei kerro koko totuutta vaan osan totuudesta. Seppälä esimerkiksi kuvaa Isontalon Anttia ahkerana viljelijänä, kun taas julkisuuteen on aikaisemmin tuotu hänen väkivaltainen luontonsa. Asioita voi siis kuvata monesta näkökulmasta, ja jokainen voi itse päättää, mikä on se oikea versio historiasta. Vai voiko?


tiistai 8. joulukuuta 2015

Kaari Utrio Tarpeellisia neuvoja naisille

Olen Kaari Utrion fani, ja kun näin kirjaston hyllyssä pienen, mutta kauniin kirjan, jossa luvattiin antaa tarpeellisia neuvoja naisille, niin pakkohan se oli lainata. Jokaisella aukeamalla on muutama hyödyllinen neuvo ja kaunis kuva, joka jollain lailla liittyy vieressä oleviin neuvoihin. Kuvat ja neuvot limittyvät toisiinsa ja luovat yhdessä kauniin tunnelman.



Kuvat viestivät vanhasta ajasta, ja koska kyseessä on Kaari Utrio, kuvittelin kirjan sisältävän viisaita neuvoja menneiltä sukupolvilta. Osa neuvoista voikin olla viime vuosituhannelta, mutta mukana on yllättävän tuoreita ohjeita.
Pane euro päivässä säästöpossuun. Se ei juuri tunnu, mutta jouluna sinulla on lahjarahat koossa.
Älä käytä erisnimiä puhuessasi kännykkään toisten ihmisten kuullen.

Mukana on myös ohjeita, jotka toimivat vuosisadasta toiseen.
Ajattele jotakin iloista asiaa ennen mukahtamista, ja muista se ensimmäiseksi aamulla.
Ole avoin uusille kokemuksille.
Säännöllinen liikunta on tärkeää.

Neuvot ohjaavat naisia monissa eri tilanteissa. Kaari tarjoilee ohjeita pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyvissä asioissa, vapaa-ajan viettoon, onnellisen parisuhteen ylläpitämiseen, lasten kasvattamiseen, ihmissuhteiden vaalimiseen ja muutenkin sopivaan käytökseen eri tilanteissa, työelämässä menestymiseen, matkustamiseen, kodinhoitoon, sisustamiseen ja taiteista nauttimiseen. Ohjeissa on lämmin sävy, eivätkä ne tunnu samanlaiselta painostukselta kuin jotkut naistenlehtien artikkelit, joissa hehkutetaan, miten tekemällä näin tulet täydelliseksi. Kirjan voi lukea yhdellä istumalla, tai ohjeita voi lukea yksikerrallaan pohtien, haluaako noudattaa ohjetta ja miten ne saisi liitettyä omaan arkielämään. Ja ohjeisiin voi palata kerta toisensa jälkeen.Tässä vielä muutama hyvä vinkki meille kirjaihmisille:
Lue joka päivä jotain keksittyä, kuten romaania, runoa tai satua.
Lukiessa ei aika mene koskaan hukkaan.