Matti Rönkä Levantin kyy

Aloitin Matti Röngan Viktor Kärppä-sarjan lukemisen vuonna 2011 katsottuani tv-sarjan Tappajan näköinen mies, joka pohjautuu pariin ensimmäiseen Matti Röngan dekkariin. Nyt oli viimeisen osan vuoro. Kirjasarjan taso on ollut vaihteleva, ja minua ei hirveästi harmita, että sarja näyttää tulleen tiensä päähän.

Kirjasarjan päähenkilö Viktor Kärppä on Karjalasta kotoisin oleva paluumuuttaja, joka on työskennellyt Neuvostoliiton armeijassa ja siellä saanut nimityksen tappajan näköinen mies ilmeettömyytensä takia. Suomessa Viktor Kärppä pyörittää rakennusyritystä ja auttelee muita paluumuuttajia ja venäläisiä tarpeen vaatiessa. Viktorin tuttavapiiri onkin laaja ja monipuolinen: kavereita löytyy niin Suomen poliisista kuin Pietarin kassasta (ilmeisesti mafiaan verrattava rikollisjärjestö, jolla on sekä laillisia että laittomia bisneksiä).

Viktor Kärppä-sarja ei ole mikään tyylipuhdas dekkarisarja, sillä Viktor harvoin pyrkii aktiivisesti selvittämään rikoksia, hän vain joutuu keskelle tapahtumia ilman omaa halua. Kirjoissa harvoin rikollisia tuodaan oikeuden eteen vaan asiat järjestetään muuten ja tuomiosta ei voi valittaa. Lukiessa usein tuleekin pohdittua, kuinka paljon tapahtumista on puhtaasti mielikuvituksen tuotetta vai voiko tuollaista oikeasti tapahtua Suomessa ja Venäjällä. Kirjat myös saavat lukijan pohtimaan oikeaa ja väärää. Esimerkiksi Levantin kyyssä pedofiili ja Pietarin kassan päämies, joka on vastuussa useista murhista, katoamisista, huume- ja omaisuusrikoksista, "karkoitetaan" Suomeen, ja hän joutuu istumaan pari vuotta talousrikoksista suomalaisessa vankilassa, mikä tuntuu hyvin vähäpätöiseltä rangaistukselta.

Levantin kyyssä Viktor Kärppä ja hänen läheisensä pohtivat. onko Viktor hyvä mies, ja läheiset tulevat siihen tulokseen, että Viktor on hyvä mies. "Sinä olet hyvä mies. Pääset taivaaseen", Korhonen puhui, ei suostunut lepäämään hiljaa. "Ilkeillä kaduilla kulkee kiltti mies." Viktor ja lukija jäävät hiukan epävarmoiksi, sillä Viktor on ehtinyt puuhastelemaan yhtä sun toista kirjasarjan aikana, eikä hänen kätensä ole puhtaat verestä, vaikka Viktor pyrkiikin toimimaan oikein.

En yleensä lue miesten kirjoittamia dekkareita, mutta Matti Röngan dekkareissa olen tykännyt niiden yhteiskunnallisesta otteesta, ilmaisuvoimaisesta kielestä ja mielenkiintoisista sivuhenkilöistä. Matti Rönkä käsittelee dekkareissaan maahanmuuttajia, rikollisuutta, huumeita ja syrjäytymistä. Vaikka Levantin kyyssä pääosassa on jäähyväiset Viktorille, yhteiskunnallinen kantaaottavuus näkyy myös tässä teoksessa. "Huono kasvatus. Huono perhe. Tai ei perhettä ja kasvatusta ollenkaan. Sitten luisutaan huonoon seuraan." Muistin taas Tapanilan poikalauman. Syrjäytymiskaava oli yhteiskunna kemiassa universaali, samanlainen joka maassa.

Röngän kirjojen kieli on hyvin monipuolista: Rönkä kirjoittaa maahanmuuttajien hapuilevat lauseet, Teppo Korhosen intertekstuaalisia vihjeitä vilisevän puheen ja Viktor Kärpän harvasanaiset mutta monimerkitykselliset lauseet sekä kuvailee maisemaa niin, että lukija tuntee olevansa paikalla seuraamassa puhetta ja tarkkailemassa ympäristöä. Kaikkia dekkareita ei valitettavasti voi kehua ilmaisuvoimasta tai kauniista kielestä, mutta Matti Röngän teoksia voi kehua niiden erinomaisesta ja monipuolisesta kielenkäytöstä.

Tässä osassa sivuhenkilöt saivat vähemmän tilaa kuin muissa osissa, sillä tämä kirja kuvasi lähinnä Viktorin mielenliikeitä ja erityisesti hänen murehtimistaan menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Kirjassa tapahtui aika vähän ja lukijana odotin koko ajan milloin tarina varsinasiesti alkaa, mutta ei se oikeastaan alkanut missään vaiheessa, Koko kirjaa sävytti melankolia ja jäähyväistunnelma ja hetken jo pelkäsin, että päähenkilö kuolee lopussa. Harmi, että Viktor ei juuri antanut tilaa sivuhenkilöille sillä olisin mielelläni lukenut enemmän Viktorin älykkäästä ja vahvasta Marja-vaimosta, tutustunut paremmin Viktorin nuoreen apuriin Mattiin ja kuullut Teppo Korhosen sutkautuksia; he olisivat myös voineet piristää kirjan yleistunnelmaa, Joka tapauksessa kaunis ja haikea päätös hyvälle sarjalle.

Tuija Lehtinen Kolme miestä netissä

Tuija Lehtinen on yksi suosikkikirjailijoistani ja olen lukenut useita hänen kirjoittamia nuorten ja aikuisten kirjoja. Aikuisten kirjoissa olen pitänyt romantiikasta ja päähenkilöiden välisestä hauskasta sanailusta. Valitettavasti kirjassa Kolme miestä netissä molempia oli vähänlaisesti.

Kolme miestä netissä kertoo kolmekymppisestä Saimi Runolinnasta, joka on gradua vaille maisteri mutta joka väliaikaisesti ajaa isänsä taksia. Saimi on sinkku ja hoitaa rakkaussuhteitaan netin välityksellä kolmeen eri mieheen, jotka asuvat eri puolilla maailmaa. Koska Tuija Lehtisen kirjat ovat suomalaista chick littiä, kuvittelin, että kirja keskittyisi Saimin rakkaussuhteisiin, mutta sen sijaan kirja kuvaa, miten Saimi kirjoittaa kirjallisuustieteen gradua siirtolapuutarhassa, jossa naapurit ovat aika omalaatuisia. Saimi käsittelee gradussaan nuorten kirjoissa kuvattua tytär-äiti-suhdetta ja samalla selvittää suhdettaan omaan äitiinsä ja siskoihinsa. Viittaukset muuhun kirjallisuuteen ovat hauskoja, mutta lukeminen gradun tekemisestä ei ole kovin jännittävää, ja Saimin suhde äitiin ja sisariin vaikuttaa enemmän teinitytön kipuilulta kuin aikuisen naisen järkevältä suhtautumiselta. Vaikka harva kai meistä suhtautuu järjellä läheisiin ihmissuhteisiin. Tavallaan kirjaa voisi pitää Saimin kasvutarinana: Saimi saa opintonsa päätökseen ja ottaa uuden suunnan elämälle sekä irtautuu äidistään ja siskoistaan ja päättää elää omaa elämäänsä kantamatta kaunaa äidilleen tai huolehtimatta äitinsä ja sisartensa tekemisestä.

Olisin kaivannut romaaniin enemmän romantiikkaa. Saimi ei keskustele miesten kanssa netissä vaan lähinnä esiintyy vähäpukeisena nettikameran edessä ja harrastaa nettiseksiä miesten kanssa. Jotenkin olisin kaivannut enemmän leikkisää sanailua, joka on Lehtiselle tyypillistä, sekä ihan oikeaa suhdetta, sillä lopussakaan lukija ei voi olla aivan varma, kenet Saimi valitsee vai valitseeko ketään. Tietysti nykymaailmassa nettisuhteet ja pikasuhteet yleistyvät, mutta minunlaiseni romantikko kaipaisi rakkausromaaneja, jotka loppuvat satujen tyyliin "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". ;)

Kati Hiekkapelto Suojattomat

Luin Kati Hiekkapellon Suojattomat pari viikkoa sitten, mutta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa siitä. Nyt kun Kati Hiekkapelto voitti Vuoden johtolanka-palkinnon, päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja kirjoittaa arvioini kirjasta.

Luin kesälomalla Kati Hiekkapellon esikoisen, Kolibrin, ja tykkäsin siitä, mutta Suojattomista tykkäsin vielä enemmän. Parannusta edelliseen kirjaan on se, että murhan selvittelyyn käytetään enemmän aikaa ja kirjailija kuvailee vähemmän tutkijatiimiä, koska se on jo tuttu aiemmasta kirjasta. Kirjan päähenkilö on vanhempi konstaapeli Anna Fekete, joka on syntynyt Jugoslaviassa ja tullut pakolaisena Suomeen, sekä hänen parinsa Esko Niemi, joka on noin 60-vuotias, huonokuntoinen, osittain alkoholisoitunut ja hyvin rasistinen.  

Tällä kertaa loppuratkaisu on myös yllättävämpi kuin Kolibrissa, ja kirjan juoni on monimutkaisempi ja vähemmän ennalta-arvattava. Kritiikkinä voisin esittää, että juoni ei kaikilta osin ollut täysin uskottava. Kirjan juoni pähkinänkuoressaan: kolme ihmistä samasta kerrostalosta kuolee/katoaa muutaman päivän sisällä ja poliisi yrittää selvittää kuka on tekojen takana ja miten nämän ihmiset liittyvät toisiinsa. Tapaukseen liittyy huuumeita, kansainvälinen rikollisjärjestö Black Cobra ja laiton siirtolainen Sammy,

Yksi tärkeimmistä syistä, miksi pidän Kati Hiekkapellon dekkareista, on se, että pidän murhamysteereistä, jotka myös käsittelevät yhteiskunnallisia ongelmia. Molemmissa Kati Hiekkapellon dekkareissa käsitellään maahanmuuttaja-teemaa, ja Suojattomissa käsitellään myös huumeita ja niiden mukanaan tuomaa rikollisuutta.

Kirjan nimi Suojattomat on minusta hyvin monitulkintainen ja kirjaan sopiva. Sammy, laiton maahanmuuttaja, on täysin suojaton, sillä ilman oleskelulupaa hän ei voi saada asuntoa tai työtä

tai edes liikkua kadulla ilman pelkoa siitä, että poliisit nappaavat hänet ja palauttavat takaisin kotimaahan, jossa hänet tapetaan. Kerrostalossa asuvat vanhukset, jotka katoavat/kuolevat, ovat myös suojattomia. Vaikka heillä on oma koti ja elämä, vanhuus ja sairaudet tekevät heistä turvattomia ja suojattomia. Nuoret huumeidenkäyttäjät ovat suojattomia, sillä huumeiden käyttö johtaa rikoksen polulle ja tekee heistä lainsuojattomia. Huumeiden maailma on julma, jossa ihmishenki ei ole paljonkaan arvoinen ja vaara vaanii kaikkialla. Mutta loppujen lopuksi me kaikki olemme suojattomia. Jopa poliisi voi tuntea olonsa turvattomaksi, niin kuin Eskolle käy, kun rikollisjengi alkaa pitää häntä silmällä ja aiheuttaa uhkaavan tilanteen.

Kirjan nimeksi olisi sopinut hyvin myös Yksinäiset, sillä kirja kuvaa kuinka vähän todellisuudessa tiedämme naapureista ja läheisistämme, ja miten kerrostaloissa ihmiset asuvat vieretysten tietämättä mitään toisistaan. Molemmat päähenkilöt Anna ja Esko asuvat yksin ja kokevat yksinäisyyttä ja sosiaalisten suhteiden puutetta.

Jennifer Clement Prayers for the Stolen

Luin Jennifer Clementin Prayers for the Stolen, suomeksi Varastettujen rukousten vuori, muutama viikko sitten. Kirja oli niin vaikuttava, että se jäi pyörimään mieleen pitkäksi aikaa ja tarvitsin vähän etäisyyttä sen lukemiseen ennen kuin pystyin kirjoittamaan siitä.

Kirjan päähenkilö on meksikolainen tyttö Ladydi. Kirja jakaantuu kolmeen eri osaan. Ensimmäinen osa kertoo Ladydin lapsuudesta kaljottelevan äidin kanssa Meksikon maaseudulla pienessä kylässä, jossa asuu vain naisia, koska kaikki miehet ovat lähteneet USA:han tai liittyneet huumekartelleihin.
The construction of the highway was the beginning of the destruction of our families. People began to leave because they needed jobs and so many people went to the United States. They never wanted to look over their shoulder and so we never heard from them again. My mother said the drug traffickers finally destroyed our mountain. No community can survive so many tragedies.
Ladydi kuvaa koulunkäyntiä ja ystäviään, mutta koko ajan ympärillä leijuu näkymätön uhka. Äidit ja tytöt pelkäävät, että kun tytöt saavuttavat tietyn iän, heidät siepataan eivätkä he ikinä palaa kotiinsa.
Äidit yrittävät suojella lapsiaan parhaansa mukaan pukemalla heidät pojiksi ja kaivamalla kuoppia piiloutumista varten.
As a child my mother used to dress me up as a boy and call me Boy. If I were a girl then I would be stolen. All the drug traffickers had to do was hear that there was a pretty girl around and they'd sweep onto our lands in black Escalades and carry the girl off. The best thing you can be in Mexico is an ugly girl. My mother said that the state of Guerrero was turning into a rabbit warren with young girls hiding all over the place.
Lopulta pelätty hetki koittaa: Ladydi ehtii piiloutua kuoppaansa, mutta hänen ystävänsä, poikkeuksellisen kaunis Paula, siepataan.Ladydi kuvaa elämäänsä hyvin lakonisesti ja ehkäpä kirja on siksi niin vaikuttava. Tapahtumat kuvataan lapsen silmin, joka pitää kokemaansa aivan tavallisena ja normaalina, kun taas lukija ajattelee, että on todellinen lottovoitto syntyä tyttönä Suomeen. Aika harvassa maassa naisten on niin turvallista asua kuin Suomessa.

Toisessa osassa Ladydi muuttaa Acapulcoon, suureen merenranta kaupunkiin, työskennelläkseen rikkaassa perheessä. Kun Ladydi saapuu kartanoon, omistajat ovat matkoilla eivätkä he enää ikinä saavu kotiinsa, sillä heidät on ilmeisesti tapettu. Ladydi elelee  kartanossa onnellisena tekemättä juuri mitään ja viettää aikaa puutarhurin kanssa ja heistä tulee nopeasti rakastavaiset. Puutarhuri on virallisesti kuollut ja piileskelee viranomaisilta tapettuaan USAn rajavartijan yrittäessään päästä rajan yli. Rakkaus on alusta asti tuhoontuomittu, mutta tarjoaa kuitenkin Ladydille onnen hetkiä.

Onnen hetket kuitenkin loppuvat, kun poliisi tulee pidättämään Ladydin tapoista. Ladydi kun sattui olemaan paikalla, kun eräs mies surmasi useamman henkilön. Kolmannen osan Ladydi viettää naisten vankilassa. Samalla saamme kuulla useamman surkean naiskohtalon. Vankilaolot ovat puistattavat ja naisia kohdellaan epäreilusti, mutta naisten välillä vallitsee hyvä yhteishenki ja he tukevat toisiaan. Lopussa Ladydi pääsee vankilasta pois, koska hän on alaikäinen sinne joutuessaaan, mutta todennäköisesti hän joutuu ensin nuorisovankilaan ja sen jälkeen useiksi vuosiksi naisvankilaan. Kaiken lisäksi hän on raskaana. Kirjan loppuessa lukijalle jää kuva, että Ladydin elämä loppuu ennen kuin on varsinaisesti ehtinyt alkaa.

Jennifer Clement on tehnyt laajan tutkimustyön kirjaansa muun muassa haastattelemalla naisvankeja, joten täysin tuulesta temmattuja ihmiskohtaloita tuskin on kyseessä. Kirja kannattaa ehdottomasti lukea, sillä raskaasta aiheesta huolimatta se on mukaansatempaava ja helppolukuinen. Kirjasta välittyy positiivisuus, tahto ja kyky selviytyä mistä vaan eikä turhalle synkistelylle anneta tilaa. Silmiä avaava ja ajatuksia herättävä kirja. Ja omat murheetkin saavat uuden perspektiivin.