torstai 24. marraskuuta 2016

Rauha S. Virtanen Seljan tytöt

Olen lukenut Rauha S. Virtasen Seljan tytöt -kirjasarjan alakouluikäisenä, ja pidin siitä paljon. Koska viime lukukerrasta alkaa olla aikaa, päätin lukea ensimmäisen osan uudestaan. Kirjasarja kuvaa neljän sisaruksen, Krisin, Margaritan, Virvan ja Dodon, nuoruutta 1950-luvun suomalaisessa pikkukaupungissa. Teoksessa on ihanasti esillä 50-lukulainen idylli, mutta Seljan perhe on yllättävän moderni: tytöt saavat teoksen alkupuolella äitipuolen, eli he kasvavat uusperheessä, ja Margarita on adoptoitu.



Nuorten ongelmat tuntuvat pysyneen samana: tytöt murehtivat ulkonäköön ja poikiin liittyviä asioita, vanhemmat tekevät epäreiluja päätöksiä, jokainen mokaa välillä ja koulu on toisinaan tylsää. Tällä toisella lukukerralla huomasin teoksessa myös sellaisia piirteitä, jotka ärsyttivät minua ja joiden uskon ainakin osittain johtuvan julkaisuajasta. Teoksessa useampaan kertaan kritisoitiin meikkaamista ja korostettiin, että tyttöjen tulee olla luonnollisen kauniita. Tyttöjä myös kritisoitiin liiasta turhamaisuudesta, ja Margarita oli jopa vakuuttunut siitä, että hänen turhamaisuutensa aiheutti moottoripyöräonnettomuuden, mikä oli kyllä aika kaukaa haettua.  Tytöiltä odotettiin hillittyä ja hallittua käytöstä kaikissa tilanteissa. Esimerkiksi kun isä kertoo parantolasta päästyään, että hän menee pian naimisiin naisen kanssa, jota tytöt eivät ole ikinä tavanneet, isä suuttuu, kun tytöt ilmaisevat järkytyksensä. Isä toteaakin: "Millaisia hysteerisiä hanhia te olette - - Ettekö osaa yhtään hillitä itseänne?" Minusta isän käytös oli todella kamalaa ja olen edelleen aivan järkyttynyt siitä, ja erityisesti olen järkyttynyt siitä, että tämä on mennyt minulta aivan ohi ensimmäisellä lukukerralla. Tyttöjen odotettiin muutenkin olevan kilttejä ja kuuliaisia ja osallistuvan kotitöiden tekoon.

Teos on kokonaisuudessaan kuitenkin herttainen, ja tytöillä on paljon onnen ja ilon hetkiä sekä kotona että ystäväpiirissä, mutta muutamat isän ja miksei muidenkin nuoria naisia vähättelevät ja lannistavat kommentit teoksessa vähensivät sen viehätystä. Jännittävä huomata, miten erilainen saman teoksen lukukokemus voi olla eri kerroilla. Tämäkin osoitti sen, että menneisyyteen ei voi palata. Minun kannattaa varmaan lakata lukemasta kirjoja, joista olen aikaisemmin pitänyt, koska toinen lukukokemus onnistuu aina tuhoamaan sen ensimmäisen, paremman lukukokemuksen.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Antti Tuomainen Parantaja

Antti Tuomaisen dekkareita on kehuttu paljon, ja sen takia päädyin lukemaan Parantajan, joka on saanut Vuoden johtolanka -palkinnon vuonna 2011. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään perinteinen dekkari, sillä teos yhdistelee dekkarin, dystopian ja rakkauskertomuksen lajipiirteitä. 


Teoksen tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuden Helsinkiin, joka on ilmastonmuutoksen, merenpinnan nousun ja rankkojen sateiden takia kaaoksessa. Monet asunnot ovat muuttuneet asumakelvottomiksi, tarvikkeista ja rahasta on pulaa, ihmiset muuttavat sankoin joukoin pohjoisemmaksi, maahanmuuttajia vyöryy tasaiseen tahtiin kaikkialta maailmasta, epidemiat riehuvat, poliisi on voimaton ja yksityiset vartijaliikkeet hallitsevat monia alueita. Kaiken tämän synkkyyden keskellä Tapani Lehtisen toimittajavaimo katoaa juttukeikalla. Johanna-vaimo on tutkinut sarjamurhaajaa, jota kutsutaan Parantajaksi ja joka tappaa rikkaita ihmisiä, joita hän syyttää ilmastonmuutoksesta. Poliisilla ei ole resursseja tutkia tapausta, ja Johannan työkaverit ja ystävät painivat oman elämänsä ongelmien kanssa, joten he eivät myöskään ehdi auttaa. Tapanille ei jää muuta mahdollisuutta kuin alkaa selvittää vaimonsa katoamista yksin, apunaan taksinkuljettaja Hamid. Etsiessään vaimoaan Tapani ajautuu myös tutkimaan Parantajan tekemiä rikoksia ja hänen henkilöllisyyttään. Parantaja kietoutuu mielenkiintoisesta Tapanin läheisten menneisyyteen, ja monenlaiset salaisuudet alkavat vähitellen nousta esiin.

Pidin Tuomaisen dekkarista. Yleensä ottaen en ole tulevaisuuteen sijoittuvien kertomusten lukija, mutta tässä teoksessa Tuomainen onnistui luomaan aika uskottavan kuvan tulevaisuudesta, ja dekkarin juoni eteni rivakasti. Tuomainen kuvailee Tapanin rakkautta vaimoonsa kauniisti, mikä luo mielenkiintoisen kontrastin muuten synkälle teokselle. Erikseen täytyy vielä mainita, että hurmaannuin Tuomaisen upeasta kieleastä. Suosittelen Parantajaa lämpimästi sateisiin ja synkkiin syysiltoihin, vaikka odotankin innolla lunta.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Mika Wickström Sukupolvi X

Mika Wickströmin nuortenkirja Sukupolvi x kertoo syrjäytymisvaarassa olevasta Jaffasta (Jarista). Jaffa on keskeyttänyt ammattikoulun ja lähtenyt kotoaan ja ajautunut jengiin (Sneikkeihin). Päivät kuluvat garagessa alkoholi- ja/tai huumehuuruissa soitellen, ja iltaisin ja öisin hoidellaan jengin asioita. Rahaa pojat saavat sossusta ja laittomista puuhistaan. Jaffan alkaessa olemaan Tarun kanssa hän alkaa pohtimaan tulevaisuuttaan ja sitä, pitäisikö hänen irrottautua jengistä. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Yllätyin huomatessani, että teos on julkaistu jo vuonna 1995, sillä omasta mielestäni luin 90-luvun lopulla melkein kaikki kirjaston nuortenkirjat, mutta tähän en ole aikaisemmin törmännyt. Ehkä en lukenut sitä, koska en ollut silloin kiinnostunut "jengikirjallisuudesta". Teos varmaan olisikin ollut silloin liian synkkä ja pessimistinen. Tai sellaisena koin sen ainakin nyt. Teoksesta jotenkin huokuu toivottomuus. Elämä on ohi jo alle parikymppisinä, eikä suuntaa pysty muuttamaan, kun se on alkanut luisua alamäkeen; aivan niin kuin eräs tv-sarja Shamelessin hahmo toteaa: "fucked for life".
Jaffa syyttää tilanteesta yhteiskuntaa ja perhettään, ja niin kauan kuin ihminen kokee olevansa olosuhteiden onneton uhri, hän ei pysty muuttamaan elämäänsä.

Teoksessa minua häiritsi se, että se oli hyvin selvästi aikuisen kirjoittama. Useimmat nuortenkirjat ovat aikuisten kirjoittamia, mutta tässä se paistoi läpi turhan selkeästi. Esimerkiksi Jaffa pystyy selkeästi erittelemään, miksi hänen elämänsä on päätynyt siihen tilaan, missä se on nyt, mikä minun kokemuksen mukaan on aika harvinaista. Mutta Jaffa tietää, että kaikki johtuu 1990-luvun alun lamasta: isän yritys meni konkurssiin, he joutuivat muuttamaan omakotitalosta kerrostalolähiöön, isä joi itsensä hengiltä ja äiti meni sekaisin ja lapset joutuivat tuuliajolle. Ja tämän Jaffa selittää suoraan omin sanoin, sitä ei mitenkään tarvitse lukea rivien välistä.  Lisäksi tarina on aika kliseinen. Miksi vain köyhän perheen isä voi olla alkoholisti ja väkivaltainen?  Kyllä kai isä olisi voinut olla sellainen olleessaan rikas yrittäjä. Olisivatko vanhemmat voineet tehdä erilaisia valintoja? Olisiko Jaffa voinut toimia toisin vai onko pakko käyttää huumeita ja liittyä rikollisjengiin, jos on ollut lasinen lapsuus? Minä haluaisin jotenkin ajatella, että jokainen meistä voi vaikuttaa elämäänsä ja tehdä omat valintansa, vaikka se ei aina olekaan helppoa. Mutta ehkä sukulpovi y:n edustajana on helppo kritisoida vanhempia sukupolvia. ;)

P. S. Luin tämän marraskuun ensimmäisinä päivinä, eli yli 30 sivua on tullut luettua joka päivä (marraskuun lukuhaaste). Toivottavastí lukuinto jatkuu, sillä viime vuonna tämä haaste muistaakseni jäi kesken...