keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Fredrika Runeberg Fru Catharina Boije och hennes döttrar ja Teckningar och drömmar

Luin Fredrika Runebergin Fru Catharina Boije och hennes döttrar -romaanin ja Teckningar och drömmar -novellikokelman elo-syyskuussa, mutta jostain syystä olen unohtanut blogata niistä. Yritän nyt muistella lukukokemusta, mutta helpompi olisi tietysti blogata heti eikä kuukausia myöhemmin. ;) Haluan kuitenkin blogata Fredrikan teoksista, sillä pidin niistä, tai ainakin Teckningar och drömmar -teoksesta, ja ne molemmat ovat tärkeitä ja ajatuksia herättäviä teoksia.

Fredrika Runeberg on jäänyt aika lailla miehensä varjoon, ja hänen tuotantonsa ei ole kovin tunnettua. Fru Catharina Boije och hennes döttrar on kuitenkin ensimmäisiä suomalaisia historiallisia romaaneja. Sen tapahtumat sijoittuvat isonvihan aikaan ja kertoo nimensä mukaisesti rouva Boijesta ja hänen naimaikäisistä tyttäristään. Teos käsitteleekin oikeastaan kahta teemaa: isänmaallisuutta/suomalaisuutta ja avioliittoa. 

Rouva Boijen tyttäret ovat keskenään hyvin erilaisia, niin kuin Elinor ja Marianne Jane Austenin Järki ja tunteet -teoksessa. Vanhempi tytär Margareta on rauhallinen ja järkevä, mutta erinäisten sattumusten vuoksi hän päätyy naimisiin Magnuksen kanssa ilman äidin eli huoltajan suostumusta. Äiti yrittää purkaa epäsuotuisan avioliiton, mutta Margareta ei suostu siihen, sillä hän on ehtinyt rakastumaan Magnukseen, joka on melkoinen yhdistelmä herramiestä ja action-sankaria ja kaiken lisäksi hän on innokas isänmaan puolustaja ylevine periaatteineen. Magnus on itse asiassa hyvin samanlainen idealistinen suomalainen sotilas kuin Fredrikan aviomiehen kuvaamat suomalaiset sotilaat Fänrik Ståhls Sägner -teoksessa. Cecilia puolestaan on lapsellinen, kiltti ja vaikutuksille altis. Hänet on jo lapsena luvattu Carlille, joka oleskelee isonvihan aikana maanpaossa Ruotsissa. Cecilia kuvittelee olevansa rakastunut Carliin, mutta oikeasti hän on ihastnut luomaansa haavekuvaan, jolla ei ole todellisuuspohjaa. Cecilia on myös hiukan ihastunut Johaniin, joka hännystelee venäläisiä valloittajia, mutta suhteesta ei tule mitään, koska Cecilia on kihloissa Carlin kanssa. 

Ajan hammas oli valitettavasti kuluttanut teosta hiukan. Teoksen keskeisinä teemoina tuntuivat olevan rakkausaviolitton puolustaminen ja suomalaisuuden korostus. Teoksen "isänmaallisuus" ja suomalaisuuden ylistys tuntuivat nykylukijasta turhan ylitse vuotavalta. Mutta omana aikanaan teos oli varmasti tuore ja uusien aatteiden innoittama. Nykylukijalle soveltuva viesti voisi olla, että onnellisuuden voi saavuttaa vain tekemällä omat ratkaisunsa, eikä ihmisen pitäisi liiaksi noudattaa läheisten tai yhteisön toiveita, jos se tekee ihmisen onnettomaksi. Sopiva puoliso on sellainen, jonka tuntee läpikotaisin ja silti rakastaa häntä. Ei siis pidä rakastua harhakuvaan, niin kuin Cecilia. On hyvä, jos puolison kanssa jakaa samanlaiset arvot ja asenteet, kuten Margareta ja Magnus.

Teckningar och drömmar -novellikokelman novellit on alun perin julkaistu sanomalehdissä ja myöhemmin koottu teokseksi. Novellit kertovat naisten kärsimyksistä. Kokoelma alkaa novellilla, jossa enkeli kertoo keräävänsä naisten kyyneleitä, joista tehdään taivaassa helmiä. Jokaisen naisen on täytettävä oma osuutensa, eli jokaisen naisen on kärsittävä, ja kaikissa novelleissa löytyykin hyviä syitä vuodattaa kyyneleitä. Novellit ovat hyvin monenlaisia ja monen tasoisia: Osa novelleista on todella vaikuttavia ja jäävät mieleen pitkäksi aikaa, kuten En saga om vreden, joka kertoo siitä, miten naiset kääntävät raivon omaan itseensä ja satuttavat sillä itseään. Aihepiiri, joka on edelleen ajankohtainen, vaikka julkaisuajankohdasta on yli 150 vuotta. Osa novelleista taas ei herätä suurta innostusta, koska ne tuntuvat niin kaukaa haetuilta. Aika monessa novellissa nainen jotuu hyväksymään sen, että hänet sivuuttaa nuorempi ja kauniimpi rakastajatar tai vaimo. Nainen kärsii tästä, mutta silti hän uskollisesti rakastaa miestään, ja joissain novelleissa jopa auttaa miestään saamaan uuden naisen. Nykynaisesta tämä tuntuu todella omituiselta, mutta huhujen mukaan Fredrikalla oli tästä omakohtaista kokemusta. Joka tapauksessa teos kannattaa lukea. Se, herättääkö naisten kertomukset enemmän raivoa vai kyyneleitä, rippuu varmasti lukijasta. Mutta eivät tekstit kerro pelkästään kurjuudesta. Kyllä naisten elämässä on hyviäkin hetkiä.

maanantai 19. joulukuuta 2016

George Saunders Joulukuun kymmenes

George Saundersin Joulukuun kymmenes on novellikokelma, joka kuvaa satiirisesti nykypäivän, ja ehkä tulevaisuudenkin, Yhdysvaltoja. Novellit kertovat tavallisista työtätekevistä amerikkalaisista, jotka tulevat jollakin tapaa toimeen mutta jotka kadehtivat paremmin toimeen tulevia naapureitaan. Novellit osoittavat, että amerikkalainen unelma on harhaa; vaikka tekisi kuinka paljon töitä, ei voi saavuttaa rikkauksia rehellisin keinoin. 

Novellien keskeisenä teemana on sankaruus. Novellit pohtivat, kuka on sankari ja minkälainen toiminta on sankarillista. Kaikki novellien henkilöhahmot ovat oman elämänsä sankareita. He pyrkivät toimimaan oikein. He pyrkivät toimimaan tavalla, jonka HE kokevat oikeaksi, mutta se tapa ei välttämättä ole yhteiskunnan tai henkilöhahmon perheen näkemys oikeasta. Henkilöhahmot eivät myöskään ole mitään perinteisiä sankareita; He ovat tavallisia ihmisiä, jotka toisinaan toimivat sankarillisesti mutta toisinaan taas eivät. Henkilöihin olikin helppo samastua, koska he olivat niin tavallisia. Lukiessa on mielenkiintoista pohtia, miten itse toimisin vastaavassa tilanteessa ja pidänkö henkilöhahmojen toimintaa oikeana tai sankarillisena.

Novellikokoelma herätti paljon ajatuksia, ja pidin Saundersin satiirisesta tavasta kuvailla henkilöiden elämää ja hänen rohkeudestaan antaa lukijan päätellä asiat rivien välistä ja tehdä omia tulkintojaan. Nimestään huolimatta kyseessä ei ole mikään herttainen joulunodotus-novellikokoelma, joten jos haluaa päästää joulumielelle lukemalla, kannattaa valita jotain muuta luettavaksi. Mutta tämä novellikokoelma kannattaa kyllä lukea jossain vaiheessa.

torstai 8. joulukuuta 2016

Vilja-Tuulia Huotarinen Valoa, valoa, valoa

Ihastuin viime vuonna Vilja-Tuulia Huotarisen runoteokseen Sakset kädessä ei saa juosta, ja siksi päätin tarttua hänen Finlandia-palkittuun nuortenromaaniin Valoa, valoa, valoa. Ajattelin, että vuoden pimeimpänä aikana olisi mukava lukea jotain valoisaa, mutta tässä teoksessa valonpilkahdukset olivat aika harvassa. 



Valoa,valoa, valoa kertoo kahden 14-vuotiaan tytön, Mimin ja Mariian, kesästä vuonna 1986. Molemmat tytöt tulevat "ongelmaperheistä": Mariian perhe kärsii äidin mielenterveysongelmien takia, ja Mimi asuu isoäitinsä ja tätinsä kanssa, koska hänen äitinsä on kuollut ja hänen isänsä on kiireinen. Tytöt ystävystyvät ja rakastuvat, ja pienen hetken heidän suhteensa tuo onnea molemmille, mutta vähitellen suhdetta alkavat varjostaa tyttöjen ongelmat, ja mukaan tulevat viiltely, itsemurha-ajatukset ja vaaralliset leikit. Tätä kaikkea varjostaa lisäksi Tsernobylin ydinonnettoumuuden seuraukset. Elämä tuntuu olevan täynnä uhkaavia pilviä, joille nuoret eivät voi mitään.

Ymmärrän kuitenkin hyvin, miksi teos on saanut Finlandia Junior -palkinnon. Koko teos on kielellistä ilotulista, jota on miellyttävä lukea. Huotarinen on uskomattoman taitava sanankäyttäjä ja tarinankertoja. Tyttöjen tarina tempaa mukaansa niin, että välillä on pysähdyttävä haukkomaan henkeään. Hengähdystaukoja tarjoavat onneksi hetket, jolloin kertoja puhuttelee lukijoita antaakseen vinkkejä tarinan tulkintaan tai kertoo, minkälaisia vinkkejä on saanut kirjoittajakursseilta ja kirjoittajan oppaista. Kehyskertomuksena kulkee tarina siitä, että Mariia aikuisena muistelee tätä kesää ja Mimiä ja kirjoittaa muistelmansa ylös.
Edellisessä luvussa tapahtui kamalan paljon. 
Joten olen päättänyt että tämä on hyvin lyhyt luku.
Jos ette jaksa lukea näin surullista tarinaa te voitte ajatella sotakriisivalokuvaajan sanoja:
Minun tarvitsee vain vierailla paikan päällä. Mutta he asuvat siellä.
Tämä on Salaisen Sisareni tarina.
Hän ei ole henkilöhahmo vaan hän oli oikea ihminen.
Me muut olemme tarinan lukijoita.

Teos leikittelee tekijyydellä ja lukijuudella, ja minun mielestäni se on sekä teemansa että muotonsa puolesta haastava teos. Valoa, valoa, valoa on vaikuttava lukukokemus, mutta se ei todellakaan päästä lukijaa helpolla.