keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Pentti Saarikoski Mitä tapahtuu todella

Luin Pentti Saarikosken runokokoelman Mitä tapahtuu todella kirjahaasteen kohtaan kirjan nimi on kysymys. En ollutkaan aikaisemmin lukenut Saarikoskea, vaikka olin tietysti hänestä kuullut. Tai olin lukenut joitain yksittäisiä runoja koulussa, mutta en kokonaista runokokoelmaa.

Aluksi runoja oli hyvin vaikea ymmärtää, koska ne olivat niin sidottuja ilmestymisaikaansa eli 1960-lukuun, ja 1980-luvulla syntyneenä minulla oli aika hatara käsitys tuon ajan maailmankuvasta. Monet runot käsittelevät kylmää sotaa ja Suomen asemaa kahden suurvallan välissä. Saarikoski suhtautuu Neuvostoliittoon useimmissa runoissaan ihaillen, ja hän ilmoittaa selvin sanoin olevansa kommunisti jo heti ensimmäisessä runossa tämä alkoi, Tämä alkoi. Runoissa myös kritisoidaan kristinuskoa, mikä tietysti on aika tyypillistä kommunismille. Kirja on varmasti aikanaan ollut ajan hermolla ja kuvannut  todellisuutta, mutta nykylukijalle se ei avautunut ihan samalla tavalla.

Vaikka kaikkien runojen sisältö ei puhutellut, niiden muoto kiinnitti huomiota. Luin jostain, että Saarikoski olisi tehnyt runoja siten, että hän lainaili tekstikappaleita muun muassa sanomalehdistä ja sijoitti niitä runoihinsa, eli hän sijoitti "todellisuuden tapahtumia" fiktiiviseen tekstiinsä. Saarikoski oli nähnyt paljon vaivaa asetellessaan runojen säkeitä, ja runot ovat visuaalisesti kauniita kuvia, mutta uskon, että muoto antaa myös vihjeitä siihen, miten runoja tulisi lukea. Osa runoista muodostaa myös sisällöltään tuokiokuvia. Runon kertoja luettelee näkemiään asioita, asioita mitä tapahtuu todella. Useimmat runot eivät kuitenkaan muodosta mitään ehyttä kokonaisuutta, vaan runot koostuvat irrallisista tekstipätkistä, jotka ovat avoimia tulkinnalle. Ehkä runokokoelman tarkoitus on tuoda esiin se, että todellisuus koostuu yksittäisistä havainnoista ja ajatuksista, eikä kenelläkään meillä ole kokonaiskuvaa todellisuudesta. Todellisuus on ihmisen luoma ja avoin tulkinnoille, koska todellisuus on subjektiivista. Jokaisella meillä on oma käsitys siitä, mitä tapahtuu todella. Pääsinpä syvällisiin ajatuksiin runokokoelman äärellä!😂

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Karoliina Korhonen Finnish nightmares

Olen internetin syövereissä törmännyt useamman kerran Finnish nightmares -sarjakuvaan, ja se onnistuu aina naurattamaan minua, sillä mielestäni se onnistuu kuvaamaan meitä suomalaisia erittäin hyvin. Kun törmäsin Hulluilla päivillä sarjakuvakirjaan Finnish Nightmares - A Different Kind of Social Guide to Finland (löytyy myös suomenkielisenä), niin minun oli pakko ostaa se. Sarjakuvakirja ei pettänyt odotuksia, vaan nauroin lukiessani melkein joka sivulla. 

Finnish nightmares kertoo suomalaisesta Matista, joka kokee monet sosiaaliset tilanteet ikävinä/ painajaismaisina, koska hän ei oikein tiedä, miten toimia niin, että ei aiheuta itselleen tai muille vaivaa. Meillä suomalaisilla kun on minimalistinen keskustelukulttuuri ja suuta ei avata turhan takia. Tämä korostuu erityisesti silloin, kun Matti tapaa henkilön, joka on tottunut kulttuuriin, jossa harrastetaan monipolvista small talkia.

Karoliina Korhonen onnistuu kuvaamaan meitä suomalaisia ja meidän sosiaalisuutta, tai sen puutetta, lämpimän humoristisesti, mikä tekee sarjakuvasta hauskan, mutta se ei loukkaa millään tavalla, vaikka se käsittelee kulttuurisia stereotypioita. Tunnistin itseni aika monesta kohtauksesta, joten minussakin asuu siis pieni Matti. Esimerkiksi tämä on hyvin tuttu tilanne minulle. Mitä pitäisi tehdä?
Sarjakuvat käsittelevätkin muun muassa tervehtimistä, sosiaalista kanssakäymistä, bussilla matkustamista (niin ikävää jos joutuu istumaan jonkun vieressä ja se toinen vielä kaiken lisäksi aloittaa keskustelun), kaupassa asioimista, ruokakulttuuria ja työelämää. Vaikka en ole sarjakuvien suuri ystävä, olen ihan myyty tämän sarjakuvan edessä. Mahtavaa työtä!