tiistai 30. joulukuuta 2014

Varaslähtö kirjan vuoteen 2015 - kirjablogin aloitus

Olen kolmekymppinen ruotsin ja englannin kielen opettaja, joka on rakastanut kirjoja koko elämänsä. Intohimoni kirjoihin alkoi jo ennen kuin opin lukemaan enkä suostunut menemään nukkumaan ennen kuin minulle oli luettu vähintään yksi iltasatu. Eniten minua viehätti prinsessasadut ja osasin ne ulkoa ja mielelläni korjasin, jos lukija yritti hypätä muutamien lauseiden yli. Opin lukemaan kuusivuotiaana ja sen jälkeen vapaa-aikani on mennyt enemmän ja vähemmän kirjojen parissa. Alakouluajan vietin hevoskirjojen parissa ja vähitellen mukaan tulivat nuorten kirjat, rakkausromaanit ja dekkarit. Kouluaikaisia suosikkejani olivat Merja Jalon, Anni Polvan ja Tuija Lehtisen kirjat, Olen myös lukenut yli 100 Carolyn Keenen Neiti Etsivää, kaikki Enid Blytonin Viisikot ja L. M. Montgomeryn Vihervaaran Anna-sarjan. Vihervaaran Anna on toiminut muun muassa innoituksen lähteenä ammatin valinnassa. Yliopistoaikana tuli luettua melkoinen määrä ruotsin ja englannin kielisiä klassikoita kirjallisuuskursseilla, joilla tutuiksi tulivat muun muassa Shakespeare, Austen, Brontet, Wilde, Joseph Conrad, Hemingway, Sylvia Plaith sekä Almqvist, Strindberg, Lagerlöf, Martinsonit, Karin Boye, Lindgren ja ruotsalaiset dekkarit. Klassikoiden lukeminen ja niistä keskustelu toivat paljon uusia näkökulmia kirjallisuuden tulkintaan. Nykyään lukeminen painottuu loma-aikoihin. Luen kirjoja suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi.

Luen kirjoja laidasta laitaan. Tykkään historiallisista romaaneista ja Kaari Utrio on yksi suosikkikirjailijoistani. Olen aina tykännyt dekkareista (Viisikoista ja Neiti Etsivistä lähtien) ja tämän hetken suosikkejani ovat Agatha Christie, Kati Hiekkapelto, Anna Jansson, Åsa Larsson ja Salla Simukka, Mikään ei rentouta niin kuin kunnon murhamysteeri. Luen mielelläni myös romanttisia kertomuksia ja chick litiä (chick lit-riippuvuuteni alkoi Bridget Jonesista). Tämän alan lempikirjailijoitani on Tuija Lehtinen (varsinkin alkupään tuotanto), Jude Deveraux, Martina Haag ja Hilja Valtonen. Pidän myös kirjailijoista jotka yhdistävät romantiikan ja jännityksen kuten Nora Roberts,  Linda Howard ja Sandra Brown. Luen kirjoja myös muiden suosituksesta. Veljeni on saanut minut innostumaan fantasiasta ja lukemaan Harry Potterit ja The Game of Thrones-sarjaa. Oppilaiden suosituksesta olen lukenut Vampyyripäiväkirjoja, Twilight-sarjaa ja muuta nuorten kirjallisuutta. Pyrin myös säännöllisesti lukemaan klassikoita ja työhon liittyvää kirjallisuutta.

Lukeminen rentouttaa, tarjoaa uusia ajatuksia ja näkökulmia ja avaa ikkunoita muuhun maailmaan. Kirjassa tärkeintä on vetävä juoni, mielenkiintoiset hahmot ja kaunis kieli. Arvostan paljon hyvää suomennosta, mutta mieluiten luen kirjat alkuperäiskielellä.


Aloitan tämän kirjablogin, koska kaipaan pohdintaa ja keskustelua kirjoista ja niiden merkityksistä, johon totuin yliopistossa. Olen kaivannut sitä kovasti ja yritän käydä keskustelua kirjoista ja niiden merkityksestä läheisten ja ystävien kanssa, mutta koska luemme harvoin samaan aikaan samoja kirjoja, keskustelu on yleensä aika yksipuolista. Toivon, että blogissani keskustelusta ei tule ihan yhtä yksipuolista,.. Toinen syy blogin pitämiseen on lukemieni kirjojen ja niiden herättämien ajatusten tallettaminen. Olen vuosikausia pitänyt kirjaa lukemistani kirjoista, mutta nyt haluaisin kirjottaa muistiin enemmänkin kuin kirjailijan ja kirjan nimet ja lukuhetken. Blogini on tavallaan lukupäiväkirja, johon tallennan ajatuksiani ja tuntemuksiani lukemistani kirjoista. Mikäpä olisi parempi hetki aloittaa kirjablogin pitämisen kuin Kirjan vuoden alkaminen?

2 kommenttia:

  1. Onnea uudelle kirjablogille! Varoituksen sana: tämä on äärimmäisen koukuttava harrastus, joka tempaa syövereihinsä eikä ikinä päästä pois... Oikeasti bloggaaminen on tuonut omaan kirjaharrastukseeni aivan mielettömästi potkua, toivottavasti myös Sinulle!

    Sosiaalinen puoli lukuharrastukseen oli ainakin itselleni tervetullutta, ja onneksi kirjaihmisiä tuntuu kaikesta lamapuheesta huolimatta olevan edelleen runsaasti. Jos olet mukana Facebookissa, kannattaa etsiä sopivia ryhmiä. Esimerkiksi Dekkariryhmä on aktiivinen ja keskusteleva. Kirjablogeja taas löytyy esimerkiksi Kotimaiset kirjablogit -sivulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi vinkeistä! Kotimaiset kirjablogit-sivuun olenkin jo tutustunut ja on ollut mukava lukea muiden ajatuksia kirjoista, joita itsekin on lukenut. Dekkariryhmä kuulostaa kivalta, täytyypä tutustua siihen.

      Poista