Luin Juha Seppälän Suomen historian itsenäisyyspäivän aikoihin. Nimen perusteella kuvittelin, että luvassa on lyhyitä kertomuksia tunnetuista suomalaisista myyteistä, tapahtumista ja suurmiehistä isänmaallisessa hengessä. Ensimmäinen luku viittasikin hiukan tähän suuntaan. Ensimmäisessä luvussa kirjailija esittelee sukututkimuksen omaisesti erään suvun, ehkä omansa, tarinaa. Ensimmäisen luvun kertojan suku on maalta, torpista ja pienistä taloista, mihin varmaan monet suomalaiset pystyvät samaistumaan. Esi-isät ovat elättäneet itsensä viljelemällä maata ja tekemällä käsitöitä. Ensimmäisessä luvussa kuvaillaan myös tyypillistä suomalaista maisemaa: lampea, koivuja, soita.
Seuraavat luvut käsittelevät tunnettuja suomalaisia, mutta sävy on erilainen kuin ensimmäisessä luvussa. Kirjoittaja kuvailee omaa sukuaan lämmöllä ja hartaudella, kun taas tunnettuja suomalaisia kuvataan osittain humoristisella, kieli poskessa -mentaliteetillä ja osittain ivallisesti, jolloin taustalla tuntuu olevan halu tiputtaa kunnioitetut suomalaiset jalustaltaan. Osa kuuluisuuksista käsitellään muutamalla rivillä, osalle on varattu muutama sivu, mutta Mannerheim saa kokonaan oman luvun, joka käsittää noin puolet teoksesta. Mielestäni luvun pituus viittaa siihen, että Mannerheimia usein pidetään hyvin merkittävänä suomalaisena, mutta kaikista teoksen henkilöistä hänet kuvataan kaikkein negatiivisimmassa valossa. Suurin osa luvusta käytetään Mannerheimin suolentoiminnan ja seksielämän kuvailuun, mikä minusta on lapsellista. Kuka tahansa teini-ikäinen pystyy kirjoittamaan vastaavaa tekstiä halutessaan. Mielenkiintoiseksi kritiikki muodostuu niissä kohdissa, joissa pohdiskellaan Mannerheimin suomalaisuutta ja isänmaallisuutta. Luvussa nostetaan esiin muun muassa se, että Mannerheim ei osannut suomea kovinkaan hyvin, vietti paljon aikaa ulkomailla ja palveli pitkään Venäjän armeijassa. Toisaalta se osoittaa sen, että Suomi on aina ollut monikulttuurinen, eikä suomalaisuutta voi määritellä kielen, elämäntyylin tai asuinpaikan mukaan.
Muissa luvuissa henkilöitä käytiin läpi pyörryttävää vauhtia, ja useammassa kohdassa minun piti varmistaa, mitä henkilöt olivat oikeasti tehneet, sillä Seppälä otti suuria vapauksia kuvatessaan henkilöitä. Teoksesta saakin varmasti enemmän irti, jos tuntee hyvin suomalaisia urheilijoita ja taitelijoita sekä heidän elämäntarinansa. Toisaalta tuntui hassulta tarkistaa asioita Wikipediasta, sillä onhan kaikki tieto ja historia ihmisten kirjoittamaa. Mikä tekee Wikipediasta uskottavamman kuin Seppälän Suomen historia? Seppälän teoksen tyyli kyllä kertoi, että ihan kaikki ei ole faktaa, mutta hänen teoksensa on mielenkiintoinen sekoitus faktaa ja fiktiota. Teos on myös hyvä esimerkki siitä, että kaikkea lukemaansa ei kannata uskoa vaan lukiessa kannattaa olla kriittinen. Mikään teos ei kerro koko totuutta vaan osan totuudesta. Seppälä esimerkiksi kuvaa Isontalon Anttia ahkerana viljelijänä, kun taas julkisuuteen on aikaisemmin tuotu hänen väkivaltainen luontonsa. Asioita voi siis kuvata monesta näkökulmasta, ja jokainen voi itse päättää, mikä on se oikea versio historiasta. Vai voiko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti