tiistai 31. toukokuuta 2016

Kirjahyllyn siivousta

Kuulin kirjanselkärunoudesta ensimmäistä kertaa alkuvuodesta, eli en tosiankaan voi väittää ratsastavani trendien aallonharjalla. Kun siivosin perusteellisesti kirjahyllyäni pitkästä aikaa, innostuin kokeilemaan kirjanselkärunoutta. (Olen valmis tekemään melkein mitä tahansa välttääkseni siivoamista). Kirjoista saa yllättävän mielenkiintoisia runoja. Tätä ensimmäistä voisi pitää vaikkapa rakkausrunona tai elämäkertana.
Minua hiukan häiritsee se, että kirjailijoiden nimet ovat keskellä runoa, mutta useimmissa tapauksissa niitä ei voi oikein poistaakaan, koska ne muodostavat niin tiiviin parin kirjan nimen kanssa.

Seuraavaksi kokeilin hiukan ruotsin kielistä runoutta. Tässä aihepiirinä kuunteleminen.


Toiseksi alin näkyy huonosti, mutta siinä on Mikael Niemen Populärmusik från Vittula.
Alin kirja taas on Anne Swärdin Till sista andetaget. Molempia suosittelen lämpimästi. Tai oikeastaan kaikkia kuvan kirjoja.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä seuraa englanninkielinen runo, jossa on ripaus kauhua Edgar Allan Poen tyyliin.

Toiseksi alimmainen on Sandra Brownin Hello, Darkness. Seuraavaa kertaa varten täytyy harjoitella kuvanottoa. Jostain syystä runoistani tuli jotenkin suttuisia...

Millaisia runoja sinä saat tehtyä kirjahyllysi sisällöllä tai lukemattomien tai luettujen pinosta? Nämä runot kertovat tekijästään yllättävän paljon...

3 kommenttia:

  1. En ollutkaan aiemmin kuullut kirjanselkärunoudesta! Tätä on pakko kokeilla. Sulla on muuten ihana blogi, täällä on kaikkea kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! Kuulin kirjanselkärunoudesta alkuvuodesta ja innostuin kokeilemaan sitä. Se oli kyllä hauskaa, joten täytyy kokeilla sitä joskus myöhemmin uudestaaan.

      Poista
    2. Kiitos kauniista sanoistasi! Kuulin kirjanselkärunoudesta alkuvuodesta ja innostuin kokeilemaan sitä. Se oli kyllä hauskaa, joten täytyy kokeilla sitä joskus myöhemmin uudestaaan.

      Poista