torstai 22. syyskuuta 2016

J. D. Salinger The Catcher in the Rye

Minulla oli J. D. Salingerin The Catcher in the Rye eli Sieppari Ruispellossa -kirjasta sellainen käsitys, että se kuvaa nuorta kapinallista, joka vähät välittää muista ja yhteiskunnan säännöistä ja joka yllyttää muitakin kapinaan. Käsitykseni oli väärä, sillä teos kertoo aivan ihanasta nuoresta miehestä, Holden Caulfieldistä, joka ottaa muut huomioon ja pyrkii olemaan mahdollisimman kiltti muita kohtaan. 17-vuotias rikkaiden vanhempien ja poikien sisäoppilaitoksen kasvatti auttaa lapsia aina saadessaan siihen mahdollisuuden (sitoo luistimia, opastaa museossa, auttaa keinulaidalla). Hän on kiltti muiden hylkimille opiskelutovereille (sisäoppilaitokset ovat ilmeisesti aika rankkoja paikkoja, vaikka tämä teos ei kuvaakaan poikakoulun elämää yhtä väkivaltaisesti kuin Jan Guilloun Ondskan/Pahuus). Hän pitää kirjoista, ja hänen mielestään kirjat ovat paljon parempia kuin teatteri tai elokuvat. Hän lahjoittaa rahaa nunnille ja viettää vapaa-aikaansa opettajiensa kanssa. Hänen perheensä on hänelle tärkeä, erityisesti nuoremmat sisarukset, kuollut veli Allie ja sisko Phoebe. Hän tuntee sääliä tyttöjä kohtaan, joita muut pojat "huijaavat pelehtimään" ja joiden ainoa tehtävä elämässä on löytää joku tylsimys miehekseen. Hän on haaveilija ja yhteiskunnan kriittinen tarkkailija, jopa niin kriittinen, että välillä unohdin hänen olevan vain 17-vuotias.


Mutta kyllä sitä kapinallisuuttakin löytyy tekstistä ja Holdenista. Holden on erotettu taas koulusta, koska hän reputtaa kaikki aineet, koska hän ei viitsi opiskella vaikka rahkeita olisi. Sen sijaan että hän menisi kotiin, hän harhailee ympäri New Yorkia päivin ja öin, sillä suhde vanhempiin on ongelmallinen. Holden juo, tupakoi ja kiroilee koko ajan. Lisäksi tytöt ja seksi askarruttavat, ehkäpä myös homoseksuaalisuus, johon hän viittaa suhteellisen usein ottaen huomioon, että kirja on julkaistu 1950-luvulla. Pahennusta on myös varmasti herättänyt se, että Holden viettää aikaa prostitutioidun kanssa kaksin hotellihuoneessaan, vaikka mitään ei varsinaisesti tapahdukaan heidän välillään. Hän kritisoi oman yhteiskuntaluokkansa rahanahneutta ja teeskentelykulttuuria, eikä hän halua olla samanlainen kuin muut. Sodanvastaisuus on aika voimakasta teoksessa, mikä on varmasti herättänyt huomiota teoksen ilmestyttyä aika pian toisen maailmansodan loppumisen jälkeen. Holden muun muassa toteaa, että hän tulisi mieluummin heti ammutuksi kuin lähtisi sotaan, ja hän on sitä mieltä, että amerikkalaiset voittajat eivät olleet oikeastaan parempia kuin natsit, mikäli hänen veljensä kertomukset amerikkalaisten sotilaiden käytöksestä sodan aikana on totta. 

Pidin teoksesta todella paljon, ja Holden on aivan ihana hahmo. Hän oli ihanan kiltti muita kohtaan, mutta minun kävi häntä sääliksi, sillä hänellä tuntui olevan identiteetti-, mielenterveys- ja ihmissuhdeongelmia. Minä niin haluaisin halata häntä ja sanoa hänelle, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Onneksi teoksen lopusta saa sellaisen käsityksen, että Holden saa apua ja tulevaisuus näyttää valoisammalta. Ehdottomasti kannattaa lukea! Yksi parhaimpia teoksia, joita olen lukenut tänä vuonna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti