Albert Camus on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1957, ja Sivullinen, joka ilmestyi vuonna 1942, on hänen tunnetuimpia teoksiaan. Sivullinen kertoo ranskalaisesta Mersaultista, joka asuu Algeriassa. Romaani alkaa Mersaultin äidin kuolemasta, ja romaanin alkupuolella kuvataan äidin hautajaisia ja sen jälkeisiä päiviä. Pääsemme seuraamaan Mersaultia ja hänen vähäisiä ystävyyssuhteitaan töissä ja vapaa-ajalla. Teoksen puolivälissä Mersault tappaa arabin, ja teoksen loppupuoli käsittelee hänen tutkintovankeuttaan, oikeudenkäyntiään ja tuomiotaan.
Teos tuntui aluksi hiukan oudolta, sillä muun muassa äitinsä hautajaisissa Mersault kuvailee suurella tarkkuudella näkemäänsä ja ruumiinsa tuntemuksia, mutta lukija ei pääse hänen tunteisiinsa, ajatuksiinsa tai muistoihinsa. Vähitellen teos kuitenkin tempaa mukaansa, ja Mersaultista kehkeytyy erittäin mielenkiintoinen ja ristiriitainen henkilö. Teoksessa toistuu sään tarkka kuvailu, ja varsinkin aurinko, sen kirkkaat säteet ja kuuma paahde, ja kuumuus ylipäätänsä, ovat keskeisessä osassa useimmissa romaanin tapahtumissa. Minun pitäisikin lukea kirja uudestaan, jotta pääsisin paremmin selvyyteen juonen ja auringon ja kuumuudeen välisestä suhteesta. Ensimmäisellä lukukerralla siihen ei tullut kiinnitettyä tarpeeksi huomiota, vaikka esimerkiksi tappokohtauksessa aurinko näyttelee suurta roolia.
Eniten teoksessa pidin oikeudenkäyntiosiosta, sillä se hienosti kyseenalaistaa silloista, ja miksei nykyistäkin, oikeuslaitosta. Mersault joutuu sivullisena seuraamaan aitiosta, kun syyttäjä ja puolustusasianajaja esittelevät taitojaan, eikä hänelle anneta edes puheenvuoroa. "Olkaa vaiti, se on asianne kannalta parempi. Minut tunnuttiin jotenkuten jätettävän asian ulkopuolelle - - Minusta minun sijaani asettuminen oli eräässä mielessä minun loitontamistani vielä vähän kauemmas asiastani, minun supistamistani nollaksi." Oikeudenkäynti on kuin teatteria, jota yleisö ja toimittajat ovat tulleet seuraamaan. Kukaan ei ole kiinnostunut siitä, miksi hän tappoi arabin, mutta kaikki ovat kiinnostuneita siitä, miksi hän ei näyttävästi surrut äitiään tämän kuoleman jälkeen ja miten hän hän on muutoin poikennut yhteisön normeista. Mersaultia ei tuomita hänen tekonsa tähden vaan hänen persoonallisuutensa ja käytöksensä vuoksi, ja koska hän ei usko Jumalaan. Minusta tuntuu, että Mersault on väärinymmärretty, sillä minusta hän välitti suuresti äidistään, ja äiti on usein hänen mielessään, erityisesti vankilassa. Mersault välittää myös ystävistään ja Mariesta, vaikka hän teeskenteleekin, että hän suhtautuu kaikkeen välinpitämättömästi ja että kaikki on samantekevää. Mersault mielellään asettautuu tarkkailijaksi, sivulliseksi. Yhteisö ei kuitenkaan hyväksy yksilöä, joka kulkee omia polkujaan. Teos oli siis ajatuksia herättävä ja kestäisi varmasti useammakin lukukerran. Maailmassa vain tuntuu olevan niin paljon kirjoja, että en haluaisi "tuhlata" aikaa lukemalla sama kirja montaa kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti