John Green Tähtiin kirjoitettu virhe

Luin John Greeenin Tähtiin kirjoitettu virhe muutama viikko sitten, mutta tarvitsin aikaa sulatellakseni lukukokemusta, joten bloggaan siitä vasta nyt. Oppilaani suosittelivat sitä minulle, ja käsittääkseni kirja ja kirjasta tehty elokuva ovat olleet suosittuja nuorten keskuudessa. Kirja onkin varmasti nuoriin vetoava, ja itse olin onnellinen, että luin sen vasta aikuisena, sillä kirja oli hyvin tunteisiin vetoava, ja olisiin varmasti teininä itkenyt hysterisesti lukiessani sitä, sillä näin aikuisenakaan en selvinnyt lukukokemuksesta ilman kyyneliä. Toisaalta kirjassa ei tapahtunut mitään odottamatonta, kun ottaa huomioon, että rakkaustarinan osapuolet olivat syöpäsairaita nuoria, mutta kyllähän lukija tietysti toivoo, että ihmeitä tapahtuisi.

Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Hazel, joka sairastaa parantumatonta syöpää ja kulkee ympäriinsä happikärryn kanssa. Toisaalta Hazel suhtautuu sairauteensa poikkeuksellisen kypsästi, toisaalta häntä harmittaa, että hän ei voi elää tavallisen nuoren elämää ja vanhemmat joutuvat olemaan koko ajan huolissaan hänestä. Eräänä päivänä hän tapaa mukavan pojan, Augustuksen, vertaistukiryhmässä. Augustus on sairastanut syöpää ja häneltä on amputoitu toinen jalka. Augustus ihastuu heti Hazeliin, ja yrittää saada Hazeliin yhteyden, mutta Hazel suhtautuu Augustukseen varauksella. Hän ei halua häntä jää suremaan vielä yksi ihminen lisää.

Olen niin kuin kranaatti. Olen kranaatti, ja jossakin vaiheessa minä räjähdän, ja haluan minimioida vahingot, käsitätkö? Haluan vain pysyä kaukana kaikesta ja lukea kirjoja ja ajatella.

Hazel ja Augustus kuitenkin alkavat tapailla, ja he huomaavat, että heitä yhdistää kirjallisuus, musiikki ja syöpä ja ajatusten vaihto mitä erilaisimmista asioista. Augustus varsinkin innostuu Hazelin suosikkikirjasta Viistoa valoa, jolla ei ole varsinaista loppua. Saadakseen tietää, mitä kirjan päähenkilöille tapahtuu, molemmat ottavat yhteyttä kirjailijaan ja lopulta matkustavat Hollantiin tapamaan tätä. Kirjailija osoittatuu ilkeäksi alkoholisoituneeksi mieheksi, joka kohtelee nuoria törkeästi, mihin he eivät ole tottuneet, sillä syöpäsairaita lapsia kohdellaan yleensä silkkihansikkain. Kirjailijavierailun jälkeen nuoret menevät Anne Frankin taloon, suutelevat siellä ja menevät harrastamaan seksiä hotelliin (ensimmäisen ja viimeisen? kerran elämässän). Myöhemmin Augustus paljastaa, että hänen syöpänsä on uusiutunut, ja jonkin aikaa sairastettuaan hän kuolee. Lukijalle tämä tulee järkytyksenä, sillä alusta lähtine Hazel kuvataan huonokuntoisempana  näistä kahdesta.

Kirja oli hyvin tunteisiin vetoava ja hyvin kirjoitettu, joten kirjaa ei meinannut malttaa päästää käsistään vaan sitä piti lukea ja lukea. Kaikki muuttui Gusin kuoleman jälkeen, sen jälkeen kirjan lukeminen tuntui turhalta, koska suurin osa kirjasta rakentui Hazelin ja Augustuksen sanailun ja romanssin varaan. Toisaalta oli hieno seurata, miten Hazel selviytyi Augustuksen kuolemasta niin kuin kaikista muistakin haasteista. Hazel on kirjan sankari, kuten Augustus kirjoittaa:

Oikeita sankareita eivät ole ne ihmiset, jotka tekevät asioita. Oikeita sankareita ovat ne, jotka huomaavat asioita, ne jotka kiinnittävät huomiota.

Pidin kirjasta, vaikka se olikin välillä aika epäuskottava. Augustuksen ja Hazelin sanailu oli välillä vähän paperinmakuista ja ehkäpä liian älyllistä kahden nuoren puheeksi, vaikka syöpä kuten kärsimys ehkä jalostaa ihmistä ja Augustus ja Hazel olisivatkin pitemmällä opinnoissaan kuin muut samanikäiset. Lisäksi on aika epäuskottavaa, että kaksi syöpäsairasta nuorta saisivat matkustaa suurin piirtein toiselle puolelle maailmaa tavatakseen kirjailijaa, ja kyseinen kirjailija oli monellakin tapaa epäuskottava hahmo.