torstai 30. kesäkuuta 2016

Kari Hotakainen Juoksuhaudantie

Suhtauduin Kari Hotakaisen Finlandia-palkittuun romaaniin Juoksuhaudantie hiukan epäluuloisesti sen nimen takia, sillä en ole sotakirjallisuuden ystävä. Romaani kuitenkin tempasi mukaansa heti ensi sivulta lähtien, ja pidin Hotakaisen satiirisesta kirjoitustavasta. Teos on suurelta osin hauska, vaikka käsitteleekin vakavia ja kipeitä aiheita.

Romaani kertoo Matti Virtasesta (eli erittäin tavallisesta suomalaisesta miehestä, joka käy töissä ja asuu kerrostalossa vaimonsa ja lapsensa kanssa). Matin elämä mullistuu kirjan alussa, kun hänen vaimonsa lähtee lapsen kanssa, sen jälkeen kun Matti on lyönyt häntä. Hetken surkutteltuaan tilannettaan Matti saa loistavan idean hankkia perheelle vaimon toivoman omakotitalon Helsingistä, ja sillä tavalla houkutella perhe takaisin luokseen. Hyvin pian käy kuitenkin ilmi, että Matilla ei ole varaa haluamaansa omakotitaloon, sillä huonokuntoisissakin taloissa on Helsinki-lisä. Matti on kuitenkin päättänyt saada talon hinnalla millä hyvänsä, sillä se on ainoa keino saada perhe takaisin. Tästä seuraa muun muassa lukuisia juoksulenkkejä omakotialueella, kiikareilla tiirailua, eroottista hierontaa, useamman henkilön tahallista häirintää, kiristystä ja vaikka mitä. Hotakainen saa Matin toiminnan vaikuttamaan lukijan silmissä hauskalta, vaikka kyseessä onkin suuri henkilökohtainen tragedia. 

Matin elämää valotetaan myös muista näkökulmista, sillä hänen toilailujaan seuraavat vaimo, naapurit, kiinteistövälittäjä, omakotitaloalueen asukkaat ja poliisi. Minusta kirjailijan ratkaisu käyttää useita kertojia on erinomainen, sillä Matin kertomana monet hänen järjettömätkin tekonsa vaikuttavat järkeviltä, sillä hän osaaa perustella toimintansa hyvin, ja lukijana sitä jotenkin asettuu Matin puolelle. Kun Matin toiminnan taas näkee ulkopuolisen silmin, ei siinä ole järjen häivääkään, vaan kyse on epätoivoisen miehen epätoivoisista teoista. Samantyyppistä syrjäytymistä tapahtuu arkielämässäkin liian usein.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, ja se toi mieleeni sellaiset suosikkini kuin Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen ja Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Suomessa taitaa tällä hetkellä olla useita mieskirjailijoita, jotka osaavat kuvata tavallisia suomalaisia mieskohtaloita sekä huvittavalla että koskettavalla tavalla. Samanaikaisesti he kykenevät kritisoimaan suomalaista yhteiskuntaa, jota vaivaavat sotien haamut, yhteiskunnan eriarvoistuminen, miesten kykenemättömyys ilmaista tunteitaan ja kaupungistuneen ihmisen kaipuu luonnon / maaseudun läheisyyteen.

Kirja oli yllättävän vaikuttava myös siinä mielessä, että aloitettuani kirjan lukemisen huomasin hylkääväni tavalliset lenkkipolkuni ja lenkkeileväni läheisellä omakotitaloalueella. Täytyy olla varovainen, että en ajaudu samaan tilaan kuin Matti. ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti