sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Fredrika Wilhemina Carstens Muratti

Naistenviikko lähenee loppuaan, ja sitä myötä myös tämä naistenviikon haaste. Tämä viikko on ollut hyvin klassikkopainotteinen. Alkuviikosta bloggasin L. Onervasta ja Minna Canthista, jotka ovat tunnettuja suomalaisia kirjailijoita ja jotka ovat käsittelleet tasa-arvoa ja naisasiaa teoksissaan. J. L. Runeberg kuuluu ehdottomasti Suomen tunnetuimpiin kirjailijoihin, mutta häntä ei kyllä oikein voi kuvata naisasiasta kiinnostuneeksi kirjailijaksi, vaikka huhujen mukaan hän olikin hyvin kiinostunut naisista. J. L. Runeberg päätyi lukulistalle naistenviikolla siksi, että eräs hänen teoksistaan on Hanna, jonka nimipäivä oli tällä viikolla ja koska hänen Hannansa oli innoittanut Canthia kirjoittamaan oman versionsa samasta aiheesta. 

Fredrika Wilhelmina Carstens ei ole klassikkokirjailijan maineessa, vaikka hän kyllä sen ansaitsisikin. Fredrika Wilhelmina Carstens on nimittäin kirjoittanut ensimmäisen suomalaisen romaanin, eli Muratin, vuonna 1840. Carstens kirjotti ruotsiksi, ja Murgrönan ilmestyi siis vuonna 1840, mutta se suomennettiin vasta 2000-luvulla. Ilmestyessään Murgrönan sai aika negatiivisen vastaanoton, mikä ilmeisesti ainakin osoittain johtui kirjailijan sukupuolesta. Vähitellen teos unohtui ja harva nykyäänkään tietää tästä suomalaisen kirjallisuuden ensimmäisestä romaanista.


Muratti tuo mieleeni Jane Austenin romaanit, ja uskon, että Carstens on lukenut paljon 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun romantiikan ajan kirjallisuutta, sillä teos noudattelee aika samanlaista kaavaa kuin esimerkiksi Jane Austenin tai Goethen teokset. Romaani koostuu orpotyttö Matildan kirjeistä ystävättärelleen Emilialle. Kirjeet alkavat siitä, kun Matilda joutuu muuttamaan Ruotsiin toimiakseeen seuraneitinä vanhalle, hiukan huonokuntoiselle vapaaherrattarelle, joka mielellään ottaa päiväunia, mikä onkin hyvin ymmärettävää, sillä onhan vapaaherratar jo yli 40 vuotta. ;) Matilda kuvailee kirjeissään tapaamiaan ihmisiä ja heidän vaatteitaan ja omaisuuttaan erittäin yksityiskohtaisesti. 
Yhdessä Nobelcreuzin neitien kanssa hän kävi jo kiihkeästi läpi edellisen illan vaatteita, eleitä, ilmeitä ja keskusteluja, mitä hyvänsä merkityksetöntäkin, mitä tansseissa oli saattanut havaita.
Myös luonnonkuvailu ja tunnekuohuissa rypeminen saavat paljon tilaa, mikä on hyvin tyypillistä tuolle ajalle. Kuvaukset kertovat paljon omasta ajastaan, mutta välillä toivoisin, että teoksessa tapahtuisi jotain ja kuvailu jäisi taka-alalle. Loppua kohden tahti kiihtyykin, ja monen eri ihmisten lemmenasiat nousevat etualalle. Matilda ei kerro kirjeissään ainoastaan omista tunteistaan ja kohtaamistaan miehistä, vaan hän kertoo myös suurella innolla ystäviensä rakkauselämästä. Lopussa on myös muutama yllättävä käänne varattuna lukijalle.

Austenin tyyliin naimattoman naisen täytyy löytää itselleen aviomies. Miehen pitäisi olla rikas, mutta naisen pitäisi kuitenkin valita hänet rakkauden, ei miehen rahojen, takia. 
Leikkisin julmasti hänen tunteillaan, jos luottaisin sattumanvaraisesti siihen, että tulevaisuus tuo mukanaan hulluuden, tai jos arvostaisin alhaisesti vain hänen varakkuuttaan ja rakastavaa sydäntään. Uhraisin sinä paitsi hänet myös itseni. 
Matildakin pitkään pohtii, valitako rakastamansa mies vai vapaaherrattaren poika, sillä vapaaherratar haluaa suojattinsa menevän naimisiin poikansa kanssa. Koska Matilda on orpo, on vapaaherratar ainoa, joka huolehtii hänestä, ja Matildan on vaikea kuvitella toimivansa varaäitinsä toiveiden vastaisesti. Teoksella on kuitenkin onnellinen loppu.

Jos pitää 1800-luvun seurapiiriromantiikasta ja haluaa lukea Suomen ensimmäisen chick lit -romaanin, kannattaa lukea Carstensin Muratti. Mutta valitettavasti se ei pääse ihan samalle tasolle kuin esikuvansa Austen. Austenin teoksia lukiessani nautin hänen ironisesta tyylistään kuvata tilanteita ja ihmisiä, mutta huumoria ei juuri löydä Muratista. Suurin osa kuvailusta tapahtuu hyvin ihailevaan sävyyn, ja välillä Matilda taas paheksuu aatelisten tuhlailevaa elämäntyyliä suorin sanankääntein. Kuvatessan suurta ihailuaan hyväntekijäänsä kohtaan Matilda pääsee hyvin lähelle Ylpeyden ja ennakkoluulon Collinsia, mikä minun silmissäni ei ole kovin suuri meriitti. Lisäksi minua ärsytti ylenmääräinen tunteiden vatvominen sekä kuvaukset sittä, miten pieni mielenliikutus aiheutaa kuumeen ja ennenaikaisen kuoleman, mutta täytyy oppia hyväksymään se, että se kuuluu tuon ajan romanttiseen kirjallisuuteen. Käyttihän Gothekin samoja juonikuvioita. Ja kyllä ensimmäinen suomalainen romaani voisi olla paljon huonompikin. Nyt tekisi mieli lukea Jane Austenia, joten klassikkolinja taitaa jatkua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti