maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kaari Utrio Porvarin morsian

Törmäsin Kaari Utrion Porvarin morsian -pokkariin kirjaston poistomyynnissä, ja Kaari Utrio fanina poimin sen mukaani. Luin sen eilen lukumaratonin aikana, ja kirja oli taattua Utriota, vaikka olikin vain "kioskikirjallisuutta". Teoksen alussa olevassa Lukijalle-osuudessa Kaari Utrio kertoo kirjoittaneensa teoksen vuonna 1981 Kolmiokirja Oy:lle osaksi sarjaa, jonka tavoitteena oli parantaa kioskikirjan mielikuvaa julkaisemalla tunnettujen suomalaisten kirjailijoiden kirjoittamia kioski-kirjoja. Kyseessä on ohut vihkonen, vain 125 sivua, mutta silti siinä on paljon samaa kuin Utrion paksuissa romaaneissa. Utrio kertoo teoksen alussa myös kioskikirjallisuuden historiasta, ja lisäksi hän valittelee sitä, että tämäkään sarja ei onnistunut parantamaan kioskikirjallisuuden asemaa ja mainetta. Nykyään kotimaista kioskikirjallisuutta ei enää tehdä, vaan kioskikirjallisuus on ulkomaisen Harlequin-yrityksen käsissä. Pokkareina julkaistaan myös suosittuja dekkareita ym., kun niiden julkaisusta on kulunut jonkin aikaa.

Porvarin morsian sijoittuu 1500-luvun Suomeen, ja päähenkilöinä ovat Anna Jonintytär Knaap ja herra Arn Erikinpoika Tavast. Arn lähetetään hakemaan Annaa kihlattunsa, porvari Wipperwerden, luo, kun Annan isä kuolee, ennen kuin tämä ehtii kertoa sopimastaan kihlauksesta, ja porvari saa tietoonsa, että Annan äitipuoli aikoo naittaa hänet kartanon huoville. Arn ja Anna rakastuvat toisiinsa matkalla, mutta kunnian miehenä Arn palauttaa neitokaisen sovitusti porvarille. Annan tultua raskaaksi porvari kuolee, ja Anna joutuu aviomiehensä ilkeiden sukulaisten armoille. Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. Lyhyessä tarinassa siis piisaa lukuisia juonenkäänteitä, suuria tunteita ja tarkkaa ajankuvaa, niin kuin aina Utriolla. Ainakaan minä en voi valittaa tämän kirjan kohdalla kioskikirjallisuuden heikosta laadusta.

2 kommenttia:

  1. Hei! Kiitos lukuvinkistä! Taidankin hankkia tuon pikimmiten kirjastosta. Itse pidän blogia nimenomaan kioskikirjallisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin katsomassa blogiasi, ja se vaikutti tosi mielenkiintoiselta. Minä luen kirjallisuutta laidasta laitaan. Tänä vuonna on ollut poikkeuksellisen paljon klassikoita vuorossa, mutta välillä on kiva lukea jotain kevyempää niin kuin Kaari Utriota. Ehkäpä luen taas jotain kevyempää, kun menen äidin luokse. Häneltä löytyy Harlequineja useammalta vuosikymmeneltä.

      Poista