Oikeastaan oli hyvä aloittaa Muumien lukeminen tästä kirjasta, sillä kirja kertoo Muumipapan lapsuudesta ja nuoruudesta sekä esittelee Nipsun ja Nuuskamuikkusen vanhemmat sekä Pikku Myyn ja hänen sukulaisiaan.
Muumeja usein pidetään lapsille tarkoitettuna, mutta Muumi-kirjat antavat paljon ajattelemisen aihetta myös meille aikuisille. Muumipapan muistelmat alkavat siitä, kun hänet jätettiin löytölasten-kodin portaille. Muumipappa koki lapsuutensa kamalana, koska lastenkotia ylläpitävä Hemuli vaatii kaikilta tarkkuutta, järjestelmällisyyttä ja velvollisuuksien täyttämistä sekä paheksuu hauskanpitoa. Hemuli vaikuttaa siis olevan perisuomalaisten hyveiden ruumiillistuma, ja jokainen meistä on varmasti tavannut hemuleita elämänsä varrella. Lisäksi on tunnustettava, että opettajan roolissa usein tulee omaksuttua paljon hemulimaisia piirteitä ja esimerkiksi opettavaisten leikkien järjestäminen on ihan arkipäivää. Muumipappa sen sijaan haluaa ihmetellä kaikkea, kysellä "tyhmiä" kysymyksiä ja pitää hauskaa luovassa ympäristössä. Muumien ihanne tuntuukin olevan vapautuminen yhteiskunnan kahlitsevista säännöistä.
Myös Muumipapan myöhemmin tapaamat ystävät Fredrikson ja Juksu jakavat hänen näkemyksensä oman tien kulkemisen tärkeydestä. Fredrikson haluaa keksiä kaikkea uutta ja ihmeellistä, Juksu haluaa laiskotella ja välillä uhmata yhteiskunnan kieltoja, ja Muumipappa haluaa olla suuri seikkailija. Muumipappa. Juksu, Hosuli ja Fredrikson lähtevät merille Fredriksonin rakentamssa laivassa, ja nelikko törmää monenmoisiin seikkailuihin matkan varrella. Kirjan loppuosassa he päätyvät Itsevaltiaan saarelle, jossa Hosuli menee naimisiin Sosulin kanssa, Muumipappa tapaa Muumimamman ja Juksu tapaa Mymmelin, jonka kanssa hän sitten myöhemmin saa Nuuskamuikkusen. Paljastuu myös että samainen Mymmeli on Pikkku Myyn äiti, sillä Pikku Myy syntyy kirjan lopussa.
Kirjan parasta antia on minun mielestäni pohdinta meistä ihmisista, vaikka kirja ei oikeastaan kerrokaan ihmisistä vaan muumeista, hemuleista, tahmatassuista, möröstä ja muista olioista. Mielenkiintoisinta on sekä Fredriksonin että Itsevaltiaan tapa jaotella meitä eri tyyppeihin. Fredriksonin mielestä on neljänlaisia tyyppejä: niitä jotka haluavat omistaa (Sosuli), niitä jotka haluavat tehdä (Fredrikson), niitä jotka haluavat tulla kuuluisiksi (Muumipappa) ja niitä jotka vain osaavat olla (Juksu). Itsevaltias taas jakaa alaisensa kolmeen ryhmään sillä perusteella miten he löytävät piiloitetut kananmunat: niihin jotka säntäilevät sinne tänne tai ovat liian laiskoja etsimään odottaa palkintona lyhyet ruumiinnautinnot, niihin jotka etsivät järjestelmällisesti ja järkevästi odottaa käytännölliset lahjat ja niihin jotka käyttävät mielikuvitusta etsinnöissään odottaa hyödyttömät mutta koristeelliset palkinnot. Jokainen voi pohtia, mihin ryhmään kuuluu.
Kirjan ainoa ärsyttävä piire oli Muumipapan täydellinen itsekkyys ja omaan napaan tuijottaminen.
En för mig mycket utmärkande egenskap är att till varje pris göra intryck på min omgivning genom att uppväcka beundran, medlidande, skrämsel eller överhuvudtaget något slags känslor som innefattar intresse.
Mutta se taitaa olla useimpien meidän helmasynti. Vai voiko joku rehellisesti sanoa, että ei haluaisi tehdä jonkinlaista vaikutusta tapaamiinsa ihmisiin? Muumipappa tuo hienosti esiin sen, että muistelmat ovat aina jonkun ihmisen subjektiivinen näkemys tapahtumista eivätkä siis mitään tarkaa historian kuvausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti